tiistai 3. helmikuuta 2015

Runebergin kakku ja pienet runebergintortut


Meidän perheessä on tapana syödä itsetehtyjä runebergintorttuja tuona kyseisenä päivänä. Nyt kuitenkin perheen nuorin herra on armeijassa, eikä ole kotona Runeberginpäivänä, joten piti ottaa ennakkoa, jotta hänkin sai omansa viikonloppulomillaan. Leivon useimmiten runebergintortut minikokoisena perinteisenä sylinterinmallisena (kuten viime vuonna täällä) tällä samalla ohjeellani, mutta nyt tein runebergin kakun ja lisäksi jokusen pienen tortun samasta taikinasta.  Kun kakun koko päällyksen peittää vadelmamarmeladilla ja laittaa reunaan vielä tomusokerirenkaan, kakusta tulee kuin jättikokoinen runebergintorttu ja vadelmamarmeladia riittää sopivasti koko leikatun palan osalle, eikä vain yhteen kohtaan.

Lapsuuskodissa ei koskaan leivottu itse runebergintorttuja (vaikka muuten äiti kyllä leipoi aika paljon) ja muistan hämmästelleeni köksäntunnilla, kun leivottiin runebergintorttuja, miten helppoa niiden leipominen onkaan. Köksäntunnilla leivottuihin torttuihin tuli korppujauhoja piparkakkumurujen sijaan, eikä niissä ollut omenasosetta. Niitä ei myöskään kostutettu millään tavalla, mutta hyviä nekin olivat makumuistini mukaan. Tämä oma ohjeeni on kuitenkin vuosien varrella hioutunut kokeilujen kautta parhaiten omaan suuhun sopivaksi, joten nykyään en enää yleensä muuttele tätä ohjettani, vaan leivon runebergintortut juuri tästä taikinasta.

HUOM! Paistoin kakun 18-senttisessä korkeareunaisessa irtopohjavuossa ja samasta taikinamäärästä tuli myös 12 pientä torttua minimuffinipellillä, muffinsipapereissa paistettuna. Jos teet pelkän kakun, paras koko kakkuvuoalle olisi mielestäni 20-22 senttiä, mutta tämä taikinamäärä riittää jopa 24-senttiseen kakkuvuokaan asti. Silloin kakusta tulee vain aavistuksen matalampi. Paistoaikaakin kannattaa silloin hiukan lyhentää. koska ohuempi kerros kypsyy nopeammin.


RUNEBERGIN KAKKU (18-senttiä hakaisijaltaan oleva pyöreä kakku + 12 minimuffinsivuoassa paistettua runebergintorttua TAI isompaan vuokaan koko taikina)

200 g voita, huoneenlämpöistä
1 dl fariinisokeria
1/2 dl sokeria
2 munaa
1,5 dl mantelijauhetta
1 dl piparimuruja
3 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
2 tl kardemummaa
1/2 dl omenasosetta
1 dl + 3 rkl kuohukermaa
7 pisaraa karvasmanteliaromia

Kostutukseen
1/2 dl vettä
1/2 dl rommia
2 rkl sokeria

Koristeluun/jäähtyneiden ja kostutettujen torttujen päälle
Vadelmahilloa/-marmeladia
3 rkl vettä
n. 9 rkl tomusokeria

Laita uuni kuumenemaan 164-asteeseen, kiertoilma 145-asteeseen.

Pingota irtopohjavuoan pohjan ja reunan väliin leivinpaperi ja suihkaise vuokaspraytä reunoille ja pohjaan. Jos teet kakun lisäksi pieniä minitorttuja, vuoraa minimuffinsipellin syvennykset paperisilla muffinsivuoilla tai suihkaise vuokasprayta vuoan syvennyksiin ja paista ne suoraan muffinsipellillä. Vaihtoehtoisesti voit käyttää todella tukevia muffinsipapereita sellaisenaan.

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokerit kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi. Vatkaa munat joukkoon yksitellen.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan kevyesti sekoittaen. Lisää viimeiseksi kerma, karvasmanteliaromi ja omenahillo. Sekoita tasaiseksi, mutta vältä liiallista sekoittamista.

Lusikoi taikina kakkuvuokaan ja muffinsivuokiin täyttäen molemmista n. 3/4 vuoasta.

Paina jauhotetulla sormella muffinseihin pieni kuoppa keskelle ja pursota siihen pieni määrä paistonkestävää vadelmamarmeladia (leikkaa pienen pakastepussin kulmaan reikä, johon olet lusikoinut marmeladin). HUOM! Paiston jälkeen koristelun yhteydessä lisätään marmeladia. Tämän kohdan voi halutessaan jättää väliinkin ja vasta paiston jälkeen lisätä koko marmeladimäärän. Itse tykkään tehdä sen näin, koska silloin marmeladia tulee hiukan syvemmälle ja tortut on helppo koristella, kun osa marmeladista on jo valmiina. Kakku kuitenkin kumotaan vuoasta, jotta sille saadan kaunis tasainen pinta ja koristellaan kokonaan vasta kypsänä.
.
Laita kakku ja muffinipelti samaan aikaan uuniin keskitasolle ja paista muffinsipellillä olevia torttuja noin 15 minuuttia, kakkua vastaavasti noin 50 minuuttia. Tarkista tikulla kypsyys, jos tikkuun ei tartu taikinaa, ovat ne kypsiä, muuten jatka vielä hetki paistamista.

Nosta kypsänä ritilälle jäähtymään noin 10 minuutiksi. Jäähdytä ritilällä loppuun ilman vuokia.

Kostutus ja koristelu:

Kuumenna kostutusliemen aineet pienessä kattilassa keskenään. Levitä kostutuslientä pullasudilla muffinsivuoassa paistettujen torttujen päälle. Kostuta kakku vastaavasti sekä päältä että sivuilta pullasudin avulla. Jätä hetkeksi vetäytymään ennen koristelua.

Lusikoi lopuksi kakun päälle vadelmamarmeladia melkein koko päälliosa täyteen. Jätä reunasta n. 2,5 senttiä vapaaksi. Pienten torttujen päälle saat marmeladin helpoiten pursotettua pienestä pakastepussista, jonka kulmaan leikkaat pienen reiän.

Tee kakun ja torttujen päälle vielä tomusokerikuorrutus sekoittamalla vesi ja tomusokeri keskenään paksuksi kuorrutteeksi. Kuorrutteen tulee olla niin paksua, että se pysyy heti tortun päällä, eikä valahda päältä pois. Lusikoi kuorrutus pieneen pakastepussiin, leikkaa kulmaan pieni reikä ja pursota vadelmahillon ympärille renkaaksi. HUOM!  Pursota ensin muffinseihin ja leikkaa sitten reikää suuremmaksi, koska kakkuun tulee paljon paksumpi rengas. Kakussa ei kannata pursottaa ihan reunaan tuota tomusokerikuorrutusta, vaan jättää ihan pieni reuna vapaaksi kuorrutuksesta. Näin kuorrutusrengas pysyy kauniimmin kakun päällä, eikä lähde valahtamaan reunoille. Minä pursotin sen turhan reunaan ja siitä ei tullut niin siisti sen tähden. Anna hetki jähmettyä ennen tarjoilua.

Nämä leivonnaiset säilyvät hyvin seuraavaan päivään peitettynä huoneenlämmössä ja pieni seisotus on oikeastaan hyväksikin niiden rakenteelle, jotta ne kostuvat ja maustuvat tasaisesti.


4 kommenttia:

  1. Runebergintortut on kyllä superhyviä. Kotitaloustunnilla kaikki maistui paremmalta. Vähän sama, kun ulkoilmassa syöminen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maistuiskohan runebergintortut yhtä hyviltä, jos niitä söis useammin kuin tuon Runeberginpäivän hujakoilla... Heh, joo totta, erityisesti tuo ulkoilmassa syöminen :).

      Poista
  2. Juuri syötiin muffinssirunebergintorttuja. Ikinä ei enää osteta kaupasta. Kiitos!:)
    Aina ennen omatekemät on maistuneet sahajauhoilta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että ohjeeni oli mieluinen :). Hih, vai on ennen omatekemät maistuneet sahajauhoilta, ei kuulosta kovin herkulliselta ;).

      Poista