maanantai 9. helmikuuta 2015

Suklaatäytekakku 40-vuotisjuhliin



Tein ystäväni 40-vuotisjuhliin myös tällaisen normaalin, kananmunaa sisältävän suklaakakun, munattoman suklaakakun ja hedelmäkakun lisäksi. Tästä oransseilla kukilla koristellusta juhliin menneestä kakusta nappasin vain tämän yhden kuvan, joka on aika heikko, kun minulla oli kuvatessa jo kiire lähteä kakkujen kanssa juhliin. Pienemmästä munattomasta juhliin leipomastani suklaakakusta minulla ei olekaan kuvaa, mutta täällä on testikakun ohje. Testikakku ei ole kuitenkaan koristeltu samalla tavalla, kuin tämä isompi kakku. Jos haluat koristella sen ison kakun tavoin,  puolita isomman kakun koristeluaineet, jolloin ne ovat sopivassa suhteessa pienempään kakkuun. Laitan tähän kuvia myös sinikukkaisesta testikakusta, jonka leivoin kakkureseptiä testatessani. Lopullisessa kakussa täyte oli toffeen väristä, eikä näin vaaleaa kuin allaolevassa kakussa, koska viilasin täytettä vielä hiukan testikakun teon jälkeen.



Kakkupohjana käytin Suklaapossun mielettömän mehevää suklaakakkupohjaa, jonka bongasin Tarun taikakakut -blogissa täällä. Olikin tosiaan kyllä minunkin mielestäni hyvä suklaakakkupohja täytekakkuun. Tein kakkupohjan alkuperäiseen ohjeeseen nähden kaksinkertaisena isoon 28-senttiseen pyöreään irtoreunavuokaan ja taikinasta tuli lisäksi pienehkö suorakaiteenmalliseen leipävuokaan leivottu kahvikakku.

SUKLAATÄYTEKAKKU (n. 25 hengelle/28 -senttiseen pyöreään  irtopohjavuokaan)

Kakkupohja (pyöreään 28-senttiseen irtopohjavuokaan + taikinaa riitti lisäksi suorakaiteenmalliseen leipävuokaan, joka syötiin kahvikakkuna sellaisenaan):
250 g voita
100 g tummaa suklaata
2 dl öljyä
4 dl vettä
3 dl ranskankermaa
6 munaa
3 dl sokeria
3 dl fariinisokeria
9,5 dl vehnäjauhoja
2 dl kaakaota (tummaa kaakaota Fazer/Van Houten tai vastaava)
3 tl leivinjauhetta
2 tl ruokasoodaa
1 tl suolaa
2 rkl vaniljasokeria
3 tl espresso -jauhetta (=oma lisäys. Suklaakakuissa pieni espresson lisäys korostaa suklaan makua)

Kostutus/Huom! Kakkupohja ei välttämättä vaadi ollenkaan kostutusta:
n. 1/2 dl vaniljamaitoa (mausta maito vaniljalla)

Täyte:
2 prk kondensoitua maitoa
6 rkl voita
6 rkl fariinisokeria
8 palaa tummaa suklaata (70 %)

4 dl kuohukermaa
4 rkl tomusokeria
1 prk/250 g Mascarponea
2 dl turkkilaista jogurttia
6 liivatelehteä
2 rkl vettä
3/4 dl Daimeja murskattuna
1,5 dl kotimaisia pakastevadelmia (murusteltuna suoraan pakastimesta)

Suklaaganache kakun päälle:
1 dl + 2 rkl kuohukermaa
100 g tummaa suklaata (70 %)
100 g maitosuklaata
2 rkl voita

Kaakaokerma kakun reunoille+kakun reunaan päälle:
4 dl vispikermaa
2 rkl kermarahkaa
3 rkl kaakaota
4 rkl tomusokeria


Kakkupohja:

Laita uuni kuumenemaan 165-asteeseen, kiertoilma 145-asteesen.

Pingota irtopohjavuoan reunan ja pohjan väliin leivinpaperi ja suihkaise vuokaan vuokaspraytä. Voitele myös suorakaiteenmallinen leipävuoka.

Sulata suklaa ja voi keskenään mikrossa varovasti välillä sekoittaen. Sekoita joukkoon öljy, vesi, ranskankerma, sokerit ja munat aina 2 munaa kerrallaan.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon. Sekoita nopeasti taikinaksi, älä vaivaa.

Kaada taikinaa irtopohjavuokaan n. 3/4 vuoan tilavuudesta ja laita loput taikinasta leipävuokaan.

Paista kakkuja samaan aikaan uunissa, isompaa pyöreää kakkua noin tunti ja leipävuoassa olevaa kakkua noin 50 minuuttia. Kokeile kakun kypsyyttä tikulla, jos taikinaa ei tartu tikkuun, se on kypsä, muuten paista vielä hetki. Jos pinta uhkaa tummua liikaa, peitä vuoan pinta paistoajan loppupuoliskolla foliolla.

Nosta ritilälle jäähtymään kakkuvuoissaan.

Täyte:

Laita kattilaan kondensoitu maito, voi ja fariinisokeri. Keitä koko ajan sekoittaen n. 10 minuuttia, kunnes seos sakenee selvästi.

Ota pois levyltä ja sekoita suklaa joukkoon. Jätä jäähtymään.

Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen.

Vatkaa kerma, tomusokeri ja Mascarpone sähkövatkaimella keskenään vaahdoksi. Sekoita jogurtti täytteen joukkoon ja vatkaa lopuksi kondensoidusta maidosta tehty suklaakinuski sekaan.

Purista liivatelehdet käsin kuivaksi. Kuumenna vesi lasissa mikrossa tai levyllä kattilassa ja liota liivatelehdet siihen. Anna liivateseoksen jäähtyä hetken ja sekoita se sitten täyteseokseen ohuena nauhana, koko ajan samalla sekoittaen.

Kakun täyttö:

Tasoita kakkupohja tasaiseksi. Jaa kakkupohja kolmeen osaan. Täytä kakku mielellään vuokaan, jossa sen paistoit. Vuoraa puhtaan vuoan pohja ja reunat tuorekelmulla niin, että kelmua riittää hyvin  reunojen ylikin. Tästä tulee melko korkea kakku, joten erityisesti jos sinulla ei ole todella korkeareunaista vuokaa, tarvitset mielellään reunakalvoa tai hätätilanteessa voit käyttää myös leivinpaperia tukemassa kakun reunoja, ylöspäin kakkukerroksia täytettäessä. Eli pingota joko reunakalvo kakkuvuoan reunoille tai leivinpaperista leikatut suikaleet koko kakkuvuoan ympäri, kakkuvuoan sisäosaan.

Kun kakun rakentaa vuokaan, alimmaiseksi laitettava kakkukerros tulee kakun päällimmäiseksi kerrokseksi, kun kakku kumotaan täytettynä. Valitse siksi siistein ja tasaisin kakkupohja alimmaiseksi vuokaan ja laita se niin päin, että sileä puoli tulee pohjaa vasten (leikattu puoli siis ylöspäin). Kostuta halutessasi kakkupohjaa kevyesti vaniljamaidolla ja laita puolet täytteestä kakkupohjan päälle. Ripottele täytteen päälle puolet jäisistä vadelmista samalla niitä sormilla hiukan murentaen.

Laita sitten seuraava kakkupohja edellisen päälle, kostuta halutessasi ja täytä lopulla täytteestä ja ripota loput vadelmat taas jäisinä murustaen täytteen päälle. Lisää sitten viimeinen kakkupohja ja kostuta sitä kevyesti. Paina käsin kakkupohjan päältä, jotta saat kerrokset tiiviisti toisiaan vastaan. Taittele tuorekelmun liepeet kakun suojaksi ja nosta kakku jääkaappiin hyytymään, mielellään seuraavaan päivään, ja joka tapauksessa minimissään 2-3 tunniksi.

TAI täytä kakku suoraan tarjoilualustalle, ilman reunakalvoja/leivinpaperisuikaleita. Kakusta ei saa tällä tavalla kuitenkaan yhtä tasaista, siksi suosittelen kokoamaan kakun vuokaan.

Kakun koristelu:

Ota kakku kylmästä ja kumoa se tarjoilualustalle. Irrota kakkuvuoka ja reunakalvot/leivinpaperisuikaleet. Suojaa tarjoilualusta leivinpaperisuikaleilla.

Rouhi suklaaganachea varten suklaat pienemmiksi paloiksi. Kuumenna kerma mikrossa tai kattilassa levyllä lähes kiehumapisteeseen. Älä anna sen kuitenkaan kiehua. Ota pois lämmöltä.

Lisää kuuman kerman joukkoon suklaarouheet ja voi ja jätä seos hetkeksi odottamaan. Sekoita suklaaganache tasaiseksi. Se näyttää aluksi siltä, ettei siitä tule mitään, ja että se juoksettuu, mutta yhtäkkiä saatkin siitä tasaista suklaaganachea, kunhan vain sekoittelet sitä hetken.

Kaada suklaaganache kakun päälle ja levitä se kakun päälle tasaiseksi kerrokseksi.Laita kakku hetkeksi kylmään, jotta ganache jähmettyy.

Vatkaa kaikki kaakaokerman ainekset keskenään sekaisin kulhossa esim. sähkövatkaimella. Lusikoi seos pursotuspussiin, jonka päähän olet virittänyt tyllan valmiiksi. Koristele kakun reunat ja päällisen reunusta haluamasi pursotuksin. Ripottele vielä rouhittua tummaa suklaata kaakaokermaruusukkeille.

Näihin kakkuihin levitin palettiveitsellä kaakaokermaa koko kakun reunukselle ja sitten vedin sahalaitaisella koristelukammalla reunan ympäri. Päälle pursotin suklaaruusukkeet suljetulla tähtityllalla (Wilton 1M tylla).

Ota tarjoiluvadin suojana olleet leivinpaperisuikaleet pois ja siisti tarvittaessa tarjoilualusta kostealla talouspaperilla.

Oranssit ja siniset koristeet ovat kaulintamassaa (valkoista alunperin), jonka olen värjännyt pastaväreillä mieleisiini väreihin. Kukat on tehty kaksiosaisilla silikonimuoteilla sekä ejektorilla varustetuilla kukkamuoteilla. Oranssikukkaisessa kakussa myös lehdet ovat samaa massaa. Ne on tehty ejektorilla varustetuilla lehtimuoteilla. Sinikukkaisessa kakussa lehdet ovat vihreäksi värjättyä pikeeriä, jotka olen pursottanut lehtityllalla ensin leivinpaperille kuivumaan, ennen kakun päälle asettelua. Osaan kukkia olen lisännyt sokerihelmen koristeeksi tomusokerikuorrutuksella kiinnitettynä, osaan olen pursottanut tomusokerikuorrutuksella tehosteita. Massoista ja pikeeristä tehdyt koristeet kannattaa tehdä ainakin päivä-pari aiemmin, jotta ne ehtivät kuivua sopivasti. Ne voi tehdä jo viikko-pari  aiemminkin ja säilyttää kannellisessa rasiassa pölyltä suojattuna.


Suklaakakku säilytetään jääkaapissa, mutta se kannattaa ottaa noin puoli tuntia ennen tarjoilua huoneenlämpöön, jotta suklaaganache leikkautuu kauniimmin. Kakkulapiota kannattaa aina välillä pesaista puhtaaksi. Kuumaan veteen kastetulla ja kuivaksi pyyhityllä veitsellä saa tarvittaessa leikattua siisteimmät palat kakusta.

6 kommenttia:

  1. Ihan tosi ihanan näköisiä kakkuja molemmat! Huh huh! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru :). Sinikukkainen testikakku maistui hyvin meille ja meidän vieraille ja onneksi myös juhliin leipomani oranssikukkainen kakku oli mieleinen juhlakalulle (ja jälkeenpäin kuulin, että myös juhlavieraille).

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Jack Bauer. Tällä kertaa ei sentään itse syöty kaikkia kakkuja ;).

      Poista
  3. Kauniita kakkuja molemmat, vau! Sekä ulkoa että sisältä. Tuo täyte kuullostaa aivan ihanalta, nams!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suklaapossu :). Tuo suklaakakkupohjasi kävi ihanasti näihin kakkuihin. Ja täyte oli kyllä myös namia.

      Poista