keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Äitienpäiväkakku mansikka- ja vaniljatäytteillä





Meillä tämä kakku on enää muisto vain, mutta tämä kakku käy hyvin esimerkiksi tulevaan äitienpäivään. Kakun täytteeksi keitetään helppo mansikkahilloke ja vatkatusta Flora Vanillasta tehdään lisäksi nopea vaniljamousse.

Jos haluat tehdä kakun päälle samanlaisia ruusuja, kuin tässä kakussa on, tarvitset ruusutyllan ja mielellään myös kukka-/ruusunaulan. Ruusut voi tehdä vaikka jo pari päivää aiemmin jääkaappiin kannelliseen rasiaan odottamaan. En ottanut kuvia enkä videota ruusujen teosta, mutta internetistä löytyy hyvin videoita aiheesta (buttercream roses), mikäli et ole aiemmin tehnyt pursotettavia ruusuja.

HUOM! Tein kakun korkeareunaiseen 18 sentin irtopohjavuokaan ja käytin kakkua täyttäessä reunakalvoa, jotta sain hyvin korkean kakun aikaiseksi. Mikäli sinulla ei ole korkeareunaista irtopohjavuokaa, eikä reunakalvoa tms. käytettävissä, tee samalla ohjeella kakku 22-24 cm:n irtopohjavuokaan, jolloin saat matalamman kakun aikaiseksi.

MANSIKKATÄYTEKAKKU (n. 8-10:lle)

Kakkupohja:
Tee kakkupohja 3:sta L-kokoisesta kananmunasta tämän ohjeen mukaan

Täyte: 
3 liivatelehteä
1 Flora Vanilla
1,5 rkl vettä
n. 3 dl mansikkahilloketta (ohje alempana)

Mansikkahilloke:
390 g mansikkasurvosta
150 g/n. 1,5 dl Hillo-marmeladisokeria

Kostutus:
n. 1 dl vaniljamaitoa (maidon sekaan 0,5 tl vaniljajauhetta/1,5 tl vaniljasokeria)

Mansikkahilloke:
Mittaa kattilaan mansikkasurvos ja Hillo-marmeladisokeri. Keitä välillä sekoittaen noin 3 minuuttia ja kaada hilloke jäähtymään laakealle lautaselle.

n. 400 g Itsetehtyä vaahtokarkkimassaa tai muuta kaulittavaa massaa
Minulla valkoista vaahtokarkkimassaa, josta osan värjäsin vaaleanvihreäksi pastavärillä, osan jätin valkoiseksi (alareunassa oleva "nauha)

Jos kakku tarjoillaan koristelupäivänä melko nopeasti koristelun jälkeen, voit päällystää kakun ylijäävällä mansikkahillokkeella (kakun täytteeksi käytetään n. 3/4 hillokkeesta) kaulintamassan tarttumapinnaksi. Mikäli kakku tarjotaan vasta seuraavana päivänä, tee kakkuun eristyskerrokseksi sokerikreemi.

Sokerikreemi
200 g huoneenlämpöistä voita (suolatonta)
2 dl tomusokeria
4 tl vaniljasokeria
n. 1 rkl maitoa tai vettä

Vatkaa voita hetki sähkövatkaimella ja lisää sitten  sokerit. Vatkaa taas hetki. Lisää sitten nestettä pieni määrä kerrallaan, kunnes saat toivomasi paksuisen sokerikreemin.

Paista kakkupohja linkin ohjeen mukaan ja anna sen jäähtyä kunnolla ennen täyttöä.

Kakun täyttö:
Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen n. 5-10 minuutiksi. Vatkaa Flora Vanilla vaahdoksi sähkövatkaimella. Kuumenna 1,5 rkl vettä ja sekoita siihen käsin kuivaksi puristamasi liivatteet.
Sekoita hetken jäähtynyt liivateseos Flora Vanillan joukkoon.

Pese ja kuivaa vuoka, jossa paistoit kakkupohjan. Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Vuoraa kakkuvuoka tuorekelmulla ja aseta pohjapala vuokaan. Kakku kannattaa nyt kasata niin päin, että kakkuvuokaa vasten paistunut=tasaisin kakkukerroksista tulee päällimmäiseksi. Jos käytät reunakalvoa, viritä ne kakkuvuokaan nyt.

Kostuta vuokaan laittamaasi kakkupohjaa kevyesti vaniljamaidolla. Levitä kakkupohjalle mansikkahilloketta (siitä käytetään kakkuun n. 3/4 osaa) ja sen päälle 1/2 Flora Vanillasta. Laita vuokaan seuraava kakkupohja, kostuta se ja levitä taas mansikkahilloketta ja loput Fora Vanillasta. Lisää viimeinen kakkupohja, kostuta sitä kevyesti. Peitä kakku ja laita se kylmään vetäytymään minimissään pariksi tunniksi, mielellään seuraavaan päivään.

Poista kakku varovasti vuoasta ja nosta se tarjoilualustalle.

Kuorrutus:
Levitä mansikkahilloketta tai sokerikreemiä kakun päälle ja ja reunoille. Tasoita pinta mahdollisimman tasaiseksi. Kun voikreemipinta on tasainen, myös massapinnasta saa siistin. Laita mielellään kakku hetkeksi jääkaappiin viilentymään. Toista uudestaan.

Ripottele sihdin läpi tomusokeria silikonialustan/leivinpaperin päälle ja pehmitä massaa sen päällä hetken, kunnes se hiukan pehmenee. Kauli massa pyöreäksi, kakkua jonkun verran suuremmaksi ympyräksi ja nosta se esim. kaulimen avulla kakun päälle. Tasoittele kuorrutusta käsin tai kakuntasoittajalla ja leikkaa ylimääräinen massa alareunasta pois. Tasoittele vielä massaa, jotta saat siitä mahdollisimman kauniin pinnan kakulle.

Jos haluat, voit tehdä kakun alareunaan erivärisen nauhan, kuten kuvissa olevassa kakussa. Kauli pitkä suikale massaa ja leikkaa se tasaiseksi nauhaksi esimerkiksi viivoittimen avulla. Ripota hiukan tomusokeria pintaan ja rullaa kevyesti rullalle. Kostuta kakun alareunaa hiukan pensselin avulla vedellä ja kierrä nauha kiinni kakun alareunaan. Leikkaa ylimääräinen nauha pois.

Sokerikreemi ruusuihin ja lehtiin:
200 g voita, huoneenlämpöistä
5 dl tomusokeria
1 tl vanilja-.aromia
1 rkl kermaa

Rosan väristä pastaväriä ruusuja varten
Vihreää pastaväriä lehtiä varten

Vatkaa voi vaaleaksi ja kuohkeaksi vaahdoksi sähkövatkaimella. Lisää loput aineet ja vatkaa vielä hetki. Sokerikreemin on oltava hyvin jämäkkää, jotta siitä saa pursotettua ruusut ruusutyllalla. Lisää tarvittaessa vielä hiukan tomusokeria, ellei terälehdet pysy hyvin muodossaan.

Värjää suurin osa sokerikreemistä ruusuja varten haluamallasi värillä. Värjää pienempi osa lehtiä varten vihreäksi.

Jos et ole aiemmin pursottanut ruusuja, se vaatii hiukan harjoittelua. 1-2 ruusua pursotettuasi se sujuu jo helpommin.

Ruusut on mielestäni helpointa pursottaa pienen leivinpaperipalan päälle kukkanaulaan ja siirtää jääkaappiin kovettumaan (leivnpaperipala jää alle, josta ruusu on helppo vetää ruusunaulasta pois). Leivnpaperipala kannattaa kiinnittää pienellä sokerikreemitipalla kukkanaulaan.

Lehdet ja varret pursotin suoraan kakkuun. Minulla oli lehtitylla, mutta saman asian ajaa tukevan pakastepussin kulmaan leikattu V:n mallinen reikä, josta saat lehdet pursotettua.

VINKIT:
Jos sokerikreemi lämpenee liikaa, laita se hetkeksi välillä jääkapapiin jähmettymään

Sokerikreemiä jää luultavasti hiukan yli, mutta se säilyy ainakin viikon jääkaapissa kannellisessa rasiassa säilytettynä. Ota se ajoissa huoneenlämpöön lämpenemään ennen käyttöä.

HUOM! Massoilla kuorrutettuja kakkuja ei säilytetä peitettynä, vaan sellaisenaan jääkaapissa, jotta massaan ei kerry kosteutta ja sen rakenne pysyy hyvänä.


2 kommenttia:

  1. Tosi kaunis kakku! Tulee mieleen prinsessakakku tuon vihreän värin ansiosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru :). Totta, vähän on prinsessakakun näköinen tuon värin ansiosta.

      Poista