tiistai 22. lokakuuta 2013

Halloween -keksit - Halloween, osa III


Keksejä on hauska tehdä ja koristella. Lisäksi keksit säilyvät ilmatiiviissä rasiassa viikon-pari, joten ne voi tehdä hyvissä ajoin etukäteen valmiiksi. Hauskaa - joo, nopeaa - ei :-).

Minulla on massiivinen kokoelma piparimuotteja ja perheeni naureskeleekin minulle, kun innostun katselemaan aina kun näen piparimuotteja, olisiko myynnissä jotain sellaista muottia, mitä minulla ei vielä ole. Erikoisliikkeessä on kyllä nykyään niin paljon erilaisia piparimuotteja, että sinne mennessä kyllä varmasti löytyy vielä sellaisia, joita minulla ei vielä ole. Ostin viimeksi erikoisliikkeessä käydessäni Halloween -aiheisia piparimuotteja, joilla tein näitä keksejä.

Muissa kekseissä minulla oli valmis piparimuotti, mutta lepakko täysikuun edessä on tehty kaksi piparia yhdistämällä. Painoin lepakkomuotilla otetun keksin ympyrämuotin päälle ennen paistoa.

Vaahteranlehdet ja osa pöllöistä on maalattu pensselillä kolmen värin sekoituksella. Laitoin samaan lasiin oranssia, keltaista ja punaista pikeeriä/Royal Icing -kuorrutusta, enkä sekoittanut niitä kunnolla yhteen, jolloin pystyi ottamaan hiukan eri värejä maalausvaiheessa ja sai lopputuloksesta hiukan marmoroitua.

Vaahteranlehtiä ruskan sävyissä 
Tein keksit ja koristelut samalla tavalla, kuin näissä aiemmissa vaniljakekseissä täällä

http://celebration-treats-4-u.blogspot.fi/2013/08/vaniljakekseja-cupcake-muoteilla.html

Lisäksi käytin mikrossa pienessä Minigrip -pussissa sulatettuja Candy Meltsejä osassa keksien koristelussa (silmät ja pöllöjen siivet, vaahteranlehtien kannat jne.).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti