torstai 31. lokakuuta 2013

Pumpkin Spice cupcakes


Pidän kurpitsakeitosta ja sitä tuleekin aina tehtyä syksyllä, kun kaupasta saa kurpitsoja. Mutta kyllä kurpitsa käy hyvin myös makeisiin leivonnaisiin. Siitä saa esimerkiksi meheviä cupcakeja, joiden maku muistuttaa aika paljon porkkanakakkua. Päälle vielä tuorejuustoa sisältävää kuorrutusta, niin kasassa on ihana syysherkku.

Jos kurpitsasoseen tekee aiemmin valmiiksi jääkaappiin odottamaan, cupcakien leivonta on nopeaa. Minä käytin Hokkaido -kurpitsasta tekemääni sosetta, jota tein kurpitsakeittoa varten, mutta muukin kurpitsalajike käy yhtälailla. Paahdoin kurpitsanpalat uunissa, koska keittoa varten niihin tulee sillä tavalla paljon syvempi maku. Jos teet kurpitsasosetta vain cupcakeja varten, voit kypsentää kurpitsan paloiteltuna kattilassa vedessä. Kurpitsasosetta tarvitaan näihin vain 1/2 cupia, eli 1,25 desiä.

PUMPKIN SPICE CUPCAKES (12 kpl melko pieniä, 10 suurempaa)

2 munaa
kuohukermaa (määrä selviää ohjeesta alempaa)
1,25 dl öljyä
1 dl sokeria
1 dl tummaa muscovado sokeria
1 cup (2,5 dl) vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 cupia (1,25 dl) kurpitsasosetta
2 tl vaniljasokeria
2 tl kanelia
1 tl neilikkaa
ripaus suolaa
1 tl muskottia (mielellään muskottipähkinästä itse raastettua)

Kypsennä kurpitsa sosetta varten, ellet ole tehnyt sosetta aiemmin ja anna soseen jäähtyä hiukan.

Lämmitä uuni 180 asteeseen

Riko munat cup -mittaan ja lisää kuohukermaa niin paljon, että saat cup -mitan täyteen. Jos sinulla ei ole cup -mittaa, mittaa munat ja kerma niin, että saat yhteensä niistä 2,5 desiä. Kaada kulhoon ja vatkaa sähkövatkaimella minuutin verran.

Lisää sokerit ja kurpitsasose, ja  vatkaa sähkövatkaimella vielä noin 3 minuuttia.

Sekoita jauhojen sekaan leivinjauhe, suola, muskotti, inkivääri, vaniljasokeri ja kaneli. Lisää jauhoseos taikinaan ja sekoita varovasti kakki sekaisin.

Annostele taikina lusikan avulla mielellään muffinsipellillä oleviin paperisiin muffinivuokiin. Jos sinulla ei ole muffinsipeltiä, käytä tukevia muffinsivuokia, jotta cupcaket säilyttävät muotonsa kauniisti.

Paista 180-asteessa uunin keskitasolla noin 20-25 minuuttia. Minä paistoin kiertoilmalla 165-asteessa 20 minuuttia.

Kuorruta jäähtyneet cupcaket tuorejuustokuorrutuksella (ohje alla) ja koristele ne haluamallasi tavalla.
Minulla kuvan cupcakessa koristeena vihreäksi värjäämästäni sokerimassasta muratinlehden mallisella painomuotilla otettu lehti, johon sivelin vielä hiukan vihreää kimalletomuväriä. Lisäksi oranssia koristesokeria ja vihreitä sokerikuulia.

TUOREJUUSTOKUORRUTUS
75 g voita, huoneenlämpöistä
n. 5 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
1-2 rkl kuohukermaa
100 g tuorejuustoa

Vatkaa huoneenlämpöinen voi kunnolla kuohkeaksi ja vaaleaksi esim. sähkövatkaimella. Lisää siivilöity tomusokeri erissä joukkoon ja jatka vatkaamista. Siivilöintiä ei kannata jättää tekemättä, koska muuten kuorrutuksesta ei tule niin tasaista. Mausta seos vaniljalla ja lisää jääkaappikylmä tuorejuusto joukkoon ja vatkaa. Lisää lopuksi kermaa ja vatkaa vielä kuohkeaksi.

Ei hätää, jos kuorrutuksesta tulee liian löysää tai paksua. Voit tarpeen mukaan lisätä hiukan tomusokeria, jos kuorrutus on liian löysää ja vastaavasti tilkan kermaa, mikäli kuorrutus on mielestäsi liian paksua.

Minä pursotin kuorrutuksen pursotinpussin ja tyllan avulla suljetulla tähtityllalla , mutta yhtälailla voit levittää kuorrutuksen veitsellä tai esim. pursottaa sen pakastepussin avulla, jonka kulmaan olet leikannut reiän. Pursottaessa kuorrutusta kuluu aina enemmän, eli jos levität kuorrutusta veitsellä, sinulla jää tästä kuorrutusmäärästä varmaan hiukan kuorrutusta yli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti