perjantai 25. lokakuuta 2013

Melonipää ja Hopeatoffeehämppikset - Halloween, osa V


Lasten ollessa pienempiä tein välillä kaverisynttärijuhlia varten tikkunaposteltavia meloniin. Vanhempi pojistani on syntynyt lokakuussa, joten Halloween -vaikutteisia juhlia tuli joskus vietettyä. Kummasti upposivat hiukan terveellisemmätkin tarjottavat, kun ne laittoi tällä tavalla tarjolle. Nyt tein minikokoisia lihapullia ja laitoin cocktail -tikkuihin lisäksi juusto-, kurkku-, nakki- ja cantaloupemelonipaloja sekä kirsikkatomaatteja. Mutta näihinhän voi tikuttaa, mitä haluaa.

Meloniin on helppo kaivertaa veitsellä simät, nenä ja suu, koska meloni on esimerkiksi kurpitsaan verrattuna paljon pehmeämpää. Kielen tein marsipaanista, jota värjäsin  hiukan elintarvikegeelivärillä. Kun kieli on jonkun aikaa melonisuussa, se alkaa "kuolata" (koska melonista irtoaa nestettä), mutta se on oikeastaan aika hyvä lisä.

Hopeatoffeehämppiksiin tein massan Kinuskikissan sivuilta löytyvällä Hopeatoffee-tikkarien ohjeella
http://www.kinuskikissa.fi/hopeatoffee-tikkarit

Tosin minulla ei ollut Murokeksejä, joten vaihdoin ne Kaurakekseihin.

Pyörittelin yhden isomman pallon hämppiksen vartaloksi painaen sitä hiukan litteämmäksi ja liitin siihen pienemmän pallon hämppiksen pääksi. Jalkoja varten leikkasin irtokarkkihyllystä löytämääni punaista ja vihreää pitkulaista karkkia saksilla neljään osaan leveyssuunnassa ja pätkin ne sopivan mittaisiksi. Hopeatoffeemassa oli sen verran pehmeää, että siihen sai helposti painettua jalat kiinni. Pursotin vielä pienessä Minigrip -pussissa mikrossa sulattamallani keltaisella Candy Meltsillä silmät ja selkään spiraalikuvion. Aika iljetyksiä!

 Hopeatoffeehämppikset olivat erityisesti mieheni mieleen, joka tykkää kovasti salmiakista ja lakusta :).

Tämä postaus lopettaa nyt tältä vuodelta Halloween -teemaiset juttuni ja siirryn taas erilaisiin ohjeisiin. Tällä teemallahan saisi vielä vaikka mitä aikaiseksi, mutta aikansa kutakin. Happy Halloween :).

Seuraavaksi onkin tulossa vaaleanpunaista ja hempeää aihetta näidenedellisten vastapainoksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti