maanantai 14. lokakuuta 2013

Perunarieskat


Uunilämpimiä perunarieskoja, joihin voi hiukan sulaa, kun sitä levittää rieskan päälle, hyvää! Teen välillä tarkoituksella perunamuusia sen verran paljon, että tiedän sitä jäävän ruokailulta yli näiden nopeiden ja helppojen perunarieskojen leivontaan. Aineet vain sekoitetaan keskenään, taputellaan rieskoiksi ja paistetaan nopeasti kuumassa uunissa. Maistuvat meillä hyvin koko perheelle.

Ensimmäisen kerran tein perunarieskoja koulun kotitaloustunnilla, hmm... muutama vuosi sitten :-). Okei, okei, on siitä tosiaan aikaa kulunut, mutta perunarieskojen ohje näytti olevan aika identtinen ohrajauhopussin kyljessä siihen, mitä itse olen raapustanut köksänvihkooni joskus kauan aikaa sitten.

PERUNARIESKAT (8-10 kpl)

4 dl perunamuusia
2 dl täysjyväohrajauhoja
(1/2 tl suolaa)
1 muna

Laita uuni kuumenemaan 250-asteeseen, kiertoilma 230-asteeseen.

Mittaa kaikki aineet kulhoon ja sekoita tasasiseksi taikinaksi. Suolaa tarvitset mielestäni vain, jos muusisi on hyvin vähäsuolaista. Jaa taikina leivinpaperoidulle pellille tasakokoisiin osiin ja taputtele ne jauhojen avulla n. 1/2 cm paksuisiksi.

Pistele rieskat haarukalla ja paista keskitasolla 10-15 minuuttia. Kaikista parhaita uunituoreena ja vielä hiukan lämpiminä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti