keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Rice Krispies Treats


Rice Krispies Treatsit ovat hyvin nopeita ja helppoja tehdä, etkä tarvitse niiden valmistuksessa uunia. Alun perin  nämä on kehitetty USA:ssa vuonna 1939 varainkeruuta varten kahden naisen toimesta, jotka olivat Kellogg Companyn palkkalistoilla. Kuten nimestä voi arvellakin, perinteisesti nämä sisältävät pääaineenaan Rice Krispies -muroja. Muitakin muroja voi toki käyttää. Lisäksi perinteisimmissä ohjeissa on vain hiukan voita ja vaahtokarkkeja. Toki näistäkin löytyy erilaisia viritelmiä, joissa osassa on Peanut Butteria, osassa toffeeta, kondensoitua maitoa jne.

Tämän perinteisen ohjeen otin Kellogg´sin sivuilta

RICE KRISPIES TREATS (n. 34 x 23 cm kokoiseen suorakaiteen malliseen vuokaan)

3 rkl voita
n. 40 vaahtokarkkia
6 cupia (1 cup=2,5 dl) Rice Krispies -muroja

Laita voi ja vaahtokarkit laakeaan pannuun ja sulata tasaiseksi massaksi suht alhaisella lämmöllä koko ajan sekoittaen. Kaada isoon kulhoon ja mittaa sekaan Rice Krispies -murot. Sekoita tasaiseksi. Seos on tarttuvaa!

Voit halutessasi myös värjätä massaa elintarvikeväreillä. Jos haluat värjätä sitä, niin laita väri voi-vaahtokarkkiseokseen, kun se on sulanut ja sekoita väri massaan ennen murojen lisäystä.

Voitele leivinpaperi kevyesti ja painele massa tiiviisti suorakaiteen malliseen vuokaan kostutetuin käsin tai kostutetulla lusikalla. Minulla vuoan koko oli 34X23 cm, ja siitä tuli mielestäni sopivan paksuinen levy tästä. Anna jäähtyä ja leikkaa haluamasi kokoisiksi ja muotoisiksi paloiksi. Voit ottaa hiukan jäähtyneestä  levystä myös esim. piparkakkumuotilla paloja ja koristella ne sitten haluamallasi tavalla.

Minä laitoin yhteen vuoan osaan pieniä smarties suklaakaramelleja. Kun massan painoi vuokaan, karkit tarttuivat pintaan kiinni, eli koristeet tulivat hoidettua samalla :-).

Rice Krispies Treat -massa käy myös hahmojen muotoiluun, koska sitä voi hyvin muotoilla käsin. Esim. kakkuja varten voit tehdä osan koristeista siitä ja päällystää massan esim. marsipaanilla tai sokerimassalla. Tällä tavalla saat kevyitä koristeita eikä esim. sokerimassaa kulu niin paljon.Voit käyttää hahmoissasi myös tukirakenteina massan sisällä puutikkuja tai spagettia tms., jotta saat niistä kestävämpiä. Tein itse pari koristeaihiota, jotka teen myöhemmin loppuun, joten niistä kirjoittelen varmaankin sitten myöhemmin lisää.

Lastenjuhlissa saat Rice Krispies Treatseista kivoja tarjottavia, jotka voit tuunata juuri omiin juhliin sopiviksi. Ja koska näissä on kuitenkin pääaine muroja, ovat ne sentään astetta peruskarkkeja terveellisempiäkin. Erkoisliikkeistä saa nykyään vaikka minkälaisia pipari- ja keksimuotteja, joilla voit ottaa massasta kuvioita. Ne eivät välttämättä vaadi silloin koristeita, mutta tietenkin saat vielä värikkäämpiä ja näyttävämpiä juhlatarjottavia, jos koristelet leikkaamasi kuviot lisäksi vielä vaikka tomusokerikuorrutuksella, sokerimassalla, karkeilla, sulatetulla suklaalla tai muulla.

Voit myös tehdä näistä "leivoksia", kun laitat kahden samanmallisen palan väliin jotain mieleistäsi täytettä. Tai leikkaat palan kahtia keskeltä, täytät ja sinulla on leivos. Minulla oli jäänyt yli vähän Peanut Butter -kuorrutusta, jonka olin tehnyt edellisiin cupcakeihin. Nam, se kävi ihan loistavasti palojen väliin täytteeksi.

Minä tein myös  osasta vähän myslipatukan tyylisiä, eli leikkasin levystä pitkulan mallisia paloja ja koristelin niitä sulatetulla tummalla ja valkosuklaalla ja laitoin päälle pakastekuivattuja mansikan paloja.


Rice Krispies -massaa saa ostaa myös valmiina levynä erikoisliikkeistä, mutta tämä on kyllä oikeasti hyvin helppotekoista...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti