tiistai 8. heinäkuuta 2014

Jäätee vihreästä teestä - minttua, limeä ja agave -siirappia


Ihanaa, että ilmat lämpenivät! Kuukauden verran ei ole kovin kesäiseltä tuntunut, kun on saanut värjötellä koleahkossa ja sateisessa säässä.  Nyt kun ilmat lämpenivät taas kesäiseksi, puhdas raikas vesi on tietenkin numero ykkönen janojuomissa, mutta vaihteeksi on kiva olla jotain muutakin juotavaa tarjolla, jotta nestehukka ei pääse yllättämään. Jäätee on virkistävä juoma ja vihreästä teestä tehtynä sekä agave -siirapilla makeutettuna se on myös terveellistä. Itse en pidä kovin makeasta jääteestä, mutta jokainen voi tietenkin makeuttaa jääteen agave -siirappia lisäten tekovaiheessa mieleisekseen.  Jääteen voi tehdä muuten valmiiksi jääkaappiin, mutta jääpalat kannattaa lisätä vasta juuri ennen tarjoilua.



JÄÄTEE VIHREÄSTÄ TEESTÄ (n. 3:lle hengelle)

3 dl vihreää teetä (melko vahvaa, valmista tee teelehdistä tai pussiteestä)
1/2 limen mehu
20 mintunlehteä
2 dl vettä
2 rkl agave -siirappia
jäitä
tuoretta minttua + limensiivuja koristeeksi

Keitä vahvahko vihreä tee ja jätä se jäähtymään. Minä käytin jääteessä sitruksella maustettua vihreää lehtiteetä.

Kiehauta vesi + mintunlehdet kattilassa. Jätä mintunlehdet veteen, ja anna niiden olla vedessä, kunnes vesi jäähtyy, jotta niistä irtoaa mahdollisimman paljon makua.

Laita kannuun ensin jäähtynyt vihreä tee, lisää sitten siivilän läpi vesi, jossa on mintunlehdet. Laita kannuun agave -siirappi ja limenmehu. Sekoita aineet yhteen. Maista jääteetä ja lisää makusi mukaan vielä tarvittaessa limemehua, vettä  ja/tai agave -siirappia.

Lisää lopuksi tuoreita mintunlehdyköitä ja limensiivuja koristeeksi sekä reilusti jäitä. Kippis ja kulaus!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti