tiistai 14. huhtikuuta 2015

Minijuustokakut




Kondensoitu maito on monikäyttöinen aineosa makeita herkkuja luodessa. Se tekee esimerkiksi ilman jäätelökonetta tehdystä jäätelöstä ihanan kermaista ja pehmeärakenteista, sopii hyvin erilaisten karamellien valmistukseen, siitä voi keittää kinuskia (saahan sitä kyllä jo valmiiksi karamellisoitunakin kaupasta) jne. Myös juustokakuissa sen täyteläinen koostumus pääsee hyvin oikeuksiinsa. Ja niistä juuri tänään onkin kyse, tarkemmin minijuustokakuista, jotka on ekstrahelppoja tehdä sekä melko nopeitakin.

Tähän väliin on pakko avautua siitä, miten koen tulleeni munahuijauksen kohteeksi. Meillä kuluu aika suuri määrä kananmunia, osittain tietty suuren leivontamäärän takia, mutta kyllä niitä meillä muutenkin syödään. Päätinkin sitten tuossa ennen pääsiäistä ostaa kerralla "hiukan" isomman määrän munia, ettei niitä tarvitse joka kauppareissulla olla rahtaamassa kotiin. Ostin tukusta koko pahvilaatikollisen munia, eli 90 kpl. Laatikon päällä oli selkeät kohdat, joihin olisi pitänyt rastittaa mm. munien kokoluokka. No, eipä ollut merkattu mitään, mutta en miettinyt sitä sen enempää, kunnes kotiintultua aloin leipomaan noista munista.  Pettymys oli suuren suuri, kun munat olivatkin pienen pieniä!! Siis ihan oikeesti, en tiennyt, että nykyään edes myydään niin pieniä kananmunia.  Mutta näillä nyt sitten mennään, vielä vähän aikaa. Laitan kyllä mainintaa pienien munien käytöstä blogiohjeisiin, jos/kun niitä tänne tulee. Mutta takaisin itse asiaan, eli niihin minijuustokakkuihin...

Eri tavalla juustomassan maustamalla, minijuustokakuista saa lukuisia eri variaatioita ja koristelulla niihin saa lisää makua ja näköä. Myös keksipohjaan valituilla kekseillä makumaailmasta saa hyvinkin erilaisen. Tarkkasilmäisimmät ehkä huomaavatkin, että minulla on osassa minijuustokakuista tumma keksipohja.


MINIJUUSTOKAKUT (12 kpl - muffinsipelti, jossa muffinsipaperit)

Keksipohjat:
135 g keksejä (esim. kaurakeksejä/Oreoita/Bastogne -keksejä tms.)
50 g voita (n. 3 rkl)

Juustokakkuosa:
1 prk/250 g Mascarponea
100 g Créme Fraîchea
1,5 dl (1/2 purkkia) kondensoitua maitoa
1 tl maissijauhoa
1 tl vaniljajauhetta
1/2 (luomu)limen raastettu kuori
2 pientä munaa (n. 1,5 normimunaa)

Koristeluun esimerkiksi:
Kermavaahtoa
Suolakaramellikastiketta/Salted Caramel Saucea
Oreo -keksimuruja
Mansikkasurvosta
Tuoreita/kotimaisia pakastevadelmia
Mustikoita

VINKIT:
- Kaikki ainekset tuplaamalla saat näppärästi 24 kpl minijuustokakkuja. Tällöin ei  kondensoitua maitoa, Créme Fraîchea eikä kananmunaa jää yli, vaan niistä tulee käytettyä kokonaiset purkit ja koko kananmunat.
- Juustokakut voi tehdä koristelua vaille valmiiksi jo edellisenä päivänä ja säilyttää kylmässä

Laita uuni kuumenemaan 155 asteeseen, kiertoilma 135 asteeseen. Vuoraa 12 koloisen muffinsipellin syvennykset muffinsipapereilla.

Sulata keksipohjia varten voi kattilassa levyllä tai kulhossa mikrossa. Murskaa keksit joko monitoimikoneessa tai esim. tukevassa pakastepussissa  kaulimella pussin päältä painellen/ajaen. Sekoita voisula keksimurskaan ja painele seosta muffinsipellillä olevien muffinsipaperien pohjalle noin ruokalusikallinen per muffinsipaperi, esimerkiksi teelusikan avulla.

Sekoita kaikki juustokakkuosan aineet keskenään kulhossa. Helpoiten se käy mielestäni pyöräyttämällä aineksia hetki sähkövatkaimella, jotta Mascarponeen ei jää paakkuja. Annostele juustokakkuseosta mufffinsipapereihin keksipohjan päälle, muffinsipaperi lähes piripintaan. Juustokakkuosa on aika löysää, joten helpoiten se käy kaatamalla seosta nokallisesta kannusta.

Paista uunin alatasolla n. 20 minuuttia. Nosta muffinsipelti ritilän päälle jäähtymään. Kun juustokakut ovat jäähtyneet, nosta ne peltineen kylmään minimissään pariksi tunniksi, ennen kuin otat ne pois vuoasta ja muffinsipapereista.



Juustokakut eivät välttämättä vaadi mitään koristeita, mutta halutessasi voit koristella ne esim. pursottamalla juustokakkujen päälle kermaruusukkeen ja/tai lisäämällä  marjoja, marjasurvosta, erilaisia kastikkeita tms.


En osaa sanoa, mistä suuri mieltymykseni kaikenlaisiin annos-/minikokoisiin leivonnaisiin ja jälkiruokiin juontaa, mutta niissä on mielestäni ihan oma viehätyksensä. Myös juhliin ne ovat erinomaista tarjottavaa, koska vieraiden on helppo ottaa valmis annos niitä, niitä on helppo täydentää menekin mukaan, eikä kaikki tarjottavat seiso turhaan lämpenemässä kerralla pöydässä. Lisäksi kylmäsäilytystä vaativat leivonnaiset on helpompi pakata jääkaappiin, kun ne saa erilaisissa rasioissa pinottua päällekkäin. Esim. kakkukuvut vievät jääkaapissa kauhean suuren tilan, eikä niitä pysty pinoamaan pällekkäin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti