lauantai 10. elokuuta 2013

Helppo ja nopea mustikkapiirakka


Minun oli tarkoitus keskittyä lähipäivinä vain ja ainoastaan Ravintolapäivän valmisteluihin, mutta kun sain tuoreita mustikoita (kiitos appivanhemmat :-)), niin pyöräytin nopean piirakan. Jaan tämän ohjeen nyt samantien, kun on vielä mustikka-aika. Tosin tähän piirakkaan sopii kyllä muutkin marjat tai esim. raparperi tai omenat. Jos teet joskus tällä ohjeella esim. omena- tai raparperipiirasta, älä laita hillo-marmeladisokeria, vaan ripota piirakan päälle sokeria ja kanelia.

Tämä on TODELLA HELPPO JA NOPEA tehdä. Kaikki pohja-aineet aineet mitataan kerralla kulhoon ja sekoitetaan sähkövatkaimella sekaisin. 

MUSTIKKAPIIRAKKA (pellillinen)

6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
4 dl sokeria (hiukan vajaa 4 dl mielellään)
4 munaa
2 dl juoksevaa kasvirasvaa TAI margariinia TAI voita sulatettuna
1 dl maitoa TAI kermaa

Laita uuni kuumenemaan 175 -asteseen, kun aloitat leipomaan. Ohje on niin nopea, että taikina on hujauksessa valmis.

Mittaa kaikki aineet kulhoon ja sekoita sähkövatkaimella sekaisin. Levitä takina leivinpaperoidulle pellille ja levitä päälle mustikoita mieleisesi määrä. Tähän piirakkaan käy kummat tahansa, tuoreet tai pakastetut mustikat. Nyt kun oli tuoreita mustikoita, tein tämän tietenkin niistä.
Koska varsinkin pakastetuista mustikoista irtoaa aika paljon nestettä, ripottelen piirakan päälle hillo-marmeladisokeria, joka sitoo mustikoista irtoavaa nestettä sopivasti niin, että mustikat eivät painu pohjaan. Samalla se makeuttaa pinnalle laitetut mustikat sopivasti (toki perunajauhoissa pyöräytetyt mustikatkin sopivat, ja sitten ripauttaa marjojen päälle hiukan tavallista sokeria).

Paista piirakkaa uunissa keskitasolla n. 30 minuuttia uunisi tehosta riippuen. Kokeile esim. hammastikulla kun uskot piirakan olevan valmis. Mikäli hammastikkuun ei tartu taikinaa, on se valmis.
Tästä tulee aika ohut, mikäli sinulla on iso pelti. Minulla oli nyt aika pieni pelti, eli 40 X 26 kokoinen pelti, ja piirakasta tuli vähän yli 3 cm paksuinen, eli aika paksuja paloja.

2 kommenttia:

  1. Tämä oli oikeasti todella helppo ja erittäin herkullinen! Jopa minä onnistuin hurmaamaan tällä perheen sekä anopin :) -annika

    VastaaPoista
  2. Tämän oikeasti pyöräyttää ihan hetkessä. Mukava kuulla, että onnistui. Taidat Annika kuitenkin aliarvioida omia taitojasi viitaten tuohon "jopa minä onnistuin" -kommenttiisi ;-). -Raili

    VastaaPoista