sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Chorizo-linssikeitto

Kylmällä ilmalla kaipaa jotain lämmittävää ruokaa ja tämä lämpöisenpunainen keitto on silloin omiaan.
Jos et pidä kovin mausteisesta ruoasta, jätä chilistä siemenet pois tai unohda koko chili keitosta.



Ostan paljon mausteita reissulta, mutta yksi lempimausteistani on hankittu ihan supermarketista Suomesta. Kyseessä on savupaprikajauhe. Ihan sairaan hyvä ja monipuolinen mauste, hanki ihmeessä, ellet ole jo kerennyt kokeilla sitä. Sitä on useampaa vahvuusastetta. Antaa hyvän säväyksen todella moneen ruokaan. Chorizossa sitä on jo itsessäänkin, mutta lisäsin sitä hiukan vielä tähän keittoon makua tehostamaan.

CHORIZO-LINSSIKEITTO (n. 6-8 hengelle)

100 g chorizoa
1 sipuli
2 isoa perunaa
1/4 fenkolia
1 tl savupaprikajauhetta
2 tl kuivattua oreganoa
mustapippuria myllystä noin 4 pyöräytystä
1 punainen chili 
2 rkl soijakastiketta
13 dl vettä
1/2 tölkkiä paseerattua tomaatia
1 kasvisliemikuutio
1 rkl (häränliha)fondia
3 rkl balsamicoa
1/2 appelsiinin mehu
1/4 sitruunan mehu
2 rkl ketsuppia
2 rkl kookospalmusokeria (muukin sokeri käy)
3 dl punaisia linssejä
3 rkl hienonnettua tuoretta basilikaa
(1 tl (sormi)suolaa)

Siivuta chorizo ohuehkoiksi siivuiksi. Kuori ja pilko perunat pienehköiksi paloiksi. Pilko sipuli ja 1/4 fenkolia melko pieniksi paloiksi myös.

Laita kasariin/kattilaan ensin chorizo -siivut ja kuumenna niitä hetki käännellen. Et tarvitse rasvaa, koska chorizosta irtoaa itsestään sen verran paljon rasvaa (jos jostain syystä kuitenkin chorizosiivut meinaavat jämähtää kiinni, lisää muutama tippa öljyä). Lisää sitten peruna-, sipuli- ja fenkolinpalat.
Lisää savupaprika, oregano ja mustapippuri ja kääntele aineksia hetken ja anna niiden kuullottua.

Pilko chili ja lisää se kasariin/kattilaan. Kaada vesi ja paseerattu tomaatti mukaan. Lisää soijakastike, kasvisliemikuutio, fondi, balsamico, appelsiinin- ja sitruunanmehu, ketsuppi ja kookospalmusokeri.
Anna kiehua kannen alla miedohkolla lämmöllä n. 15 minuuttia.

Huuhtele linssit siivilässä ja lisää ne kasariin/kattilaan. Anna kiehua kannen alla vielä 10-15 minuuttia, kunnes perunat ovat kypsiä. Lisää sitten silputtua basilikaa ja tarvittaessa suolaa.

Tarjoile tuoreen leivän kera.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti