torstai 30. tammikuuta 2014

Lohipinaattipasta uppomunalla

Melko nopea arkiruoka, joka taipuu myös vierastarjottavaksi annos kauniisti pleittaamalla. Ainoa hiukan haastava osuus on uppomunat, mutta eivät nekään vaikeita ole, kunhan teet kunnon pyörteen, kaadat munan tarpeeksi varovasti etikkaveteen, et anna kiehua liian kovalla ja tärkeimpänä, et ylikypsennä uppomunia. Ja jos et kertakaikkiaan uskaltaudu kokeilemaan uppomunia (tosin rohkaisen kokeilemaan), paista pannulla annosten päälle kananmuna häränsilmäksi jättäen keltuainen löysäksi.










LOHIPINAATTIPASTA UPPOMUNALLA (4:lle hengelle) 

n. 2 rkl oliiviöljyä
1 paahtoleipäviipale
7 basilikanlehteä
1/2 yksikyntistä valkosipulia
1/2 sipulia
mustapippuria myllystä jokunen pyöräytys
2 rkl voita
100 g babypinaattia
150 g lämminsavulohta
1 (luomu)sitruunan kuori ja mehu
1 tl kuivattua oreganoa
n. 2 dl keitinvettä
(tarvittaessa suolaa)

1/2 pkt tummaa kuituspagettia
suolaa keitinveteen

4 kananmunaa
pieni loraus etikkaa
mustapippuria ja suolaa myllystä valmiin uppomunan päälle pleittasuvaiheessa

Hienonna paahtoleipä ja basilikanlehdet blenderissä/monitoimikoneella/sauvasekoittimella. Jätä hetkeksi odottamaan.

Kuumenna oliiviöljy pannussa ja lisää siihen pieniksi pilkottu sipuli ja valkosipuli. Freesaile hetken aikaa, jotta sipulit pehmenevät. Siirrä sipulit lautaselle odottamaan.

Paahda samassa pannussa välillä pannua pesemättä leivänmuru-basilikaseos ja lisää tarvittaessa hiukan oliiviöljyä lisää. Sekoittele ja paahda rapeaksi. Siirrä odottamaan lautaselle, jossa on talouspaperi (imee mahdollisen ylimääräisen rasvan).

Laita spagettia varten suureen kattilaan vettä kiehumaan, mausta keitinvesi suolalla. Tee pastan kiehuessa uppomunat ja kastike loppuun.


Uppomunat

Laita suurehkoon kattilaan vettä kiehumaan. Lisää veden joukkoon pieni loraus etikkaa. Ota 2 kahvikuppia/lasia ja riko niihin molempiin varovasti kananmuna. Kun vesi poreilee, muttei kiehu liian voimakkaasti, tee lusikalla/kauhalla keitinveteen pyörre ja kaada pyörteeseen varovasti munat 1 kerrallaan. Katso kellosta aikaa ja anna munien olla poreilevassa vedessä 3,5 minuuttia. Ota reikäkauhalla pois ja nosta talouspaperin päälle. Toista kahden muun kananmunan kanssa sama.

Laita pannuun 2 rkl voita ja freesaa pinaattia siinä hetki. Lisää paloiteltu savulohi sekä sitruunanmehu ja suurin osa sitruunankuoresta (jätä osa annoksen koristeluun), mustapippuri  ja oregano. Kuumenna kaikki sekaisin. Maista, tarviiko suolaa.

Ota pastan keitinvettä talteen 2-3 dl ja valuta pasta lävikössä. Lisää pannuun kastikkeen sekaan 2 dl pastan keitinvettä ja sekoita.

Sekoita pasta ja kastike keskenään.

Nosta lohipinaattipastaa lautasille keoksi ja ripottele pastakeon päälle leivänmuruja ja raastettua sitruunakuorta. Nosta uppomuna päälle ja rouhaise vielä halutessasi mustapippuria ja suolaa uppomunan päälle. Tarjoile välittömästi, ettei uppomuna hyydy liikaa. Keltuaisen kuuluu olla valuvaa, kun uppomunan halkaisee.

Tässä viimeisessä kuvassa keltuaiset alkoivat jo hiukan hyytymään, kun olin leikannut ne kuvausta varten auki. No, kaksi perheenjäsentä sai kunnolla valuvan keltuaisen, kun kuvasin vain kahta annosta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti