perjantai 3. huhtikuuta 2015

Punssirullat


 

Kakkupohjia joutuu usein tasoittamaan paiston jälkeen, kun pinta kohoaa hiukan kupumaiseksi. Yksi tapa hyödyntää näin ylijäänyt kakun osa, on tehdä kakkumuruista punssirullia. Itsetehdyt punssirullat ovatkin mielestäni ihan hyviä, vaikken ole koskaan ollut suuri punssirullien ystävä, päinvastoin kuin mieheni.

Kakku- ja keksimuruja voi vaihdella sen mukaan, mitä kotona sattuu olemaan. Jos käytät tavallista sokerikakkumurua, saatat joutua lisäämään hiukan voita ja kaakaota, jotta saat massasta tarpeeksi notkeaa ja sopivan makuista. Minulla oli melko mehevää suklaakakkumurua näissä käyttämäni kakkumurut. Massasta pitää pystyä muotoilemaan koossapysyviä rullia, joten liian murentuvaa massa ei saa olla. Punssia tai punssiaromia saa olla sen verran reilusti, että se maistuu kunnolla, mutta sitä ei kannata silti kerralla hulauttaa kauheasti, vaan laittaa vähän, maistelee seosta ja lisää sitten oman maun mukaan. Jos et temperoi suklaata, johon kastat punssirullien päädyt, punssirullat kannattaa säilyttää jääkaapissa. Ota ne kuitenkin hiukan ennen tarjoilua huoneenlämpöön, jottei suklaa ole liian kovaa.

PUNSSIRULLAT (n. 10 kpl)

3 dl suklaakakkumurua
2 Bastogne keksiä muruina (tai halutessasi 1 dl muuta keksimurua)
40 g voita, huoneenlämpöistä
3 rkl tomusokeria
1 rkl tummaa makeuttamatonta kaakaota
punssia/punssiaromia maun mukaan

Päällystys+koristelu:
200 g marsipaania (haluamasi väristä tai värjää elintarvikeväreillä haluamasi väriseksi)
100 g tummaa suklaata (70 % kaakaopitoisuus)

Hienonna  keksi- ja kakkumurut esimerkiksi monitoimikoneessa. Laita murut kulhoon ja sekoita murujen sekaan pehmeä voi, tomusokeri, kaakao ja punssi/punssiaromi. Sekoita yhtenäiseksi massaksi. Tarkista maku ja rakenne ja lisää tarvittaessa kaakaota/sokeria/punssia/punssiaromia, kunnes maku ja rakenne on kohdillaan.

Rullaa massasta leivinpaperin päällä kolme pyöreää pötköä ja laita ne pakkaseen n. 15 minuutiksi jähmettymään.

Päällystys+koristelu:
Kauli marsipaani kevyesti tomusokeroidun tason päällä ohueksi levyksi. Päällystin osan punssirullista perinteisellä vihreällä marsipaanilla, mutta halusin kokeilla osaan tehdä pilkullista marsipaania, polka dot fani kun olen. Pilkullista marsipaania saat kaulimalla ensin yksivärisen marsipaanin ohueksi levyksi. Tee sitten pienellä pyöreällä muotilla (minulla esimerkiksi pyöreäsuinen tylla), pieniä pyöreitä reikiä yksiväriseen marsipaaniin. Rullaa sitten sen värisestä marsipaanista, jonka värisiä pilkkuja haluat, pieniä palleroita ja laita ne aiemmin tekemiisi reikiin (kokeilin ensin ottaa samalla tyllalla valkoisesta levystä samankokoisia paloja, jotka laitoin sellaisenaan reikiin, mutta pieni pyöritelty pallo toimi mielestäni paremmin). Kauli varovasti marsipaanin päältä, jotta pallot asettuvat samaan tasoon pohjavärin kanssa. Tasoa vasten oleva puoli on siistimpi puoli, eli kun päällystät jotain, laita se puoli ylöspäin.


Päällystä rullat marsipaanilla. Itse mittasin marsipaanin samankokoiseksi, kuin rullan, rullasin marsipaanin rullan päälle ja laitoin saumakohdan alaspäin. Sitten rullasin päällystettyä punssirullapötköä kevyesti tasoa vasten, jotta sain saumakohdasta mahdollisimman huomamaamattoman. Pizzaleikkuri on massojen kanssa työskennellessä melko näppärä apuväline, mutta veitsikin käy.


Laita pötköt vielä hetkeksi pakastimeen/jääkaappiin. Ota sitten rullat kylmästä ja leikkaa haluamasi kokoisiin paloihin.


Rouhi suklaa pienemmäksi ja sulata suklaasta varovasti mikrossa puoliteholla tai kattilassa vesihauteessa n. 2/3 osaa. Sekoita tasaiseksi ja lisää loppu suklaasta. Sekoita tasaiseksi ja jätä hetkeksi jäähtymään. Suklaa kannattaa laittaa johonkin pienehköön kulhoon/kuppiin, niin siihen on helpompi dipata rullien päät. Suklaata jää jonkun verran yli, mutta en silti sulattaisi sitä vähempää, koska muuten loppujen rullien päiden kuorrutus vaikeutuu, eikä niistä välttämättä saa siistejä.

Dippaa ensin rullan toinen pää sulaan suklaaseen ja nosta ritilän päälle, jonka alla on leivinpaperi. Tee kaikille rullille samoin ja aloita sitten toisen pään dippaaminen sulaan suklaaseen siitä rullasta, jonka toisen pään dippasit ensin. Kun rullat ovat olleet kylmässä, suklaa jähmettyy melko nopeasti niihin.


Laita rullat vielä hetkeksi kylmään ritilän päällä, jotta suklaa jähmettyy. Sitten voit siirtää ne johonkin rasiaan. Tässä vaiheessa huomasin, että pilkkuja olisi saanut olla huomattavasti tiheämpään tuossa marsipaanissa, koska punssirullat olivat sen verran pieniä, että pilkkuja ei näkynyt montaa valmiissa rullisssa, kun osa jäi päätysuklaan alle.


Mukavaa pääsiäistä! Toivotaan, että jonain päivänä nähtäisiin hiukan aurinkoakin.



2 kommenttia:

  1. Onpa hienoja! Tosi hyvä tapa tosiaan hyödyntää ylijääneet kakkumuruset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rommirusina. Yritän aina tosiaan hyödyntää kaiken ylijääneen jotenkin, että tulisi mahdollisimman vähän ruokahävikkiä.

      Poista