maanantai 14. huhtikuuta 2014

Karitsan paahtopaisti, uunipaahdetut terttutomaatit, parsaa ja herkkusieniä


Nyt pääsiäisen alla karitsa on ajankohtaista, mutta ei sitä kannata unohtaa muunakaan ajankohtana. Karitsan paahtopaisti kypsyy melko nopeasti, vaikka ne ovatkin suht paksuja. Ne pysyvät myös mehevänä, kunhan niitä ei ylikypsennä, kun ne kypsentää kokonaisena ja leikkaa  vasta valmiina siivuiksi. Karitsan paahtopaistin lisäksi helppoja ja maukkaita liharuokia saa karitsan kareesta sekä ulko- ja sisäfileistä.

Tällä kertaa karitsan paahtopaistit saivat seurakseen uunissa paahdettuja terttutomaatteja, pannulla paistettua vihreää tankoparsaa ja ruskeita herkkusieniä. Nekin riittäisivät jo paahtopaistin kanssa, mutta meillä oli lisäksi eiliseltä ruokailulta ylijäänyttä perunamuusia ja punaviinikastiketta. Tomaattien paahtuminen kestää kaikista pisimpään, joten varsinainen ruoanlaitto kannattaa aloittaa niistä.

Ota kuitenkin ensimmäiseksi karitsan paahtopaistit huoneenlämpöön n. 45 minuuttia ennen kypsennystä ja marinoi ne.

Tarkoitus on ajoittaa ruoanlaitto niin, että kaikki osaset olisivat valmiita suurinpirtein samaan aikaan. Jos se tuottaa kuitenkin sinulle ongelmia esim. sen takia, että sinulla on vain 1 paistinpannu, voit kypsentää herkkusienet ja parsat ensin peräkkäin, ja lämmittää ne sitten vaikka tomaattien kanssa lopuksi uunissa. Toki esim. herkkusienten kypsennykseen käy kattilakin. Ohjeeni olen kuitenkin pyrkinyt kirjoittamaan niin, että sitä noudattaessa, aterian osaset valmistuisivat samanaikaisesti.

KARITSAN PAAHTOPAISTI (2 paahtopaistia riittää n. 4:lle hengelle)

2 karitsan paahtopaistia
1/2 sitruunan mehu
mustapippuria myllystä n. 4 pyöräytystä
n. 1/2 tl suolaa
1/2 tl Herbes de Provence yrttiseosta
1/2 tl balsamicoa
1 valkosipulin kynsi raastettuna
(pari rosmariinin lehteä hienonnettuna)
3 rkl oliiviöljyä

Paistoon:
1 rkl voita
1 rkl öljyä

Sekoita lasissa haarukalla sitruunan mehu, mustapippuri, suola, Herbes de Provence ja raastettu valkosipulin kynsi. Lisää halutessasi hienonnetut rosmariininlehdet. Lisää lopuksi oliiviöljy ja sekoita kaikki sekaisin. Laita seos laakealle lautaselle ja kääntele paahtopaistit seoksessa molemmin puolin. Jätä odottamaan ja marinoitumaan.

UUNIPAAHDETUT TERTTUTOMAATIT

Laita uuni kuumenemaan 225-asteeseen, kiertoilma 205-asteeseen.

Rasia terttukirsikkatomaatteja
1 tl balsamicoa
2 tl oliiviöljyä
n. 1/2 tl suolaa
pari pyöräytystä mustapippuria myllystä
6 lehteä basilikaa pienemmiksi revittynä
ripaus sitruunamehua
n. 1 rkl hunajaa/sokeria

Pese ja kuivaa terttukirsikkatomaatit. Jätä tomaatit tertuiksi. Laita ne uunivuokaan ja lisää kaikki mausteet. Laita uuniin pahhtumaan. Paahtaminen kestää n. 30 min.

VIHREÄT TANKOPARSAT 

1 nippu vihreää tankoparsaa
1 rkl oliiviöljyä
1/2 tl suolaa
ripaus sitruunamehua
pyöräytys mustapippuria myllystä

Tomaattien kypsyessä esivalmistele tankoparsa. Pese parsat ja ota molemmin käsin parsasta kiinni. Taivuta parsan päitä varovasti toisiaan kohti. Parsa napsahtaa poikki siitä kohtaa, josta alkaa tuore kohta. Älä käytä tähän parsan alaosaa, joka on puumainen (voit käyttää sitä kuitenkin esim. kasvisliemen tekoon tai keittoon makua antamaan). Jätä odottamaan.

TAKAISIN PAAHTOPAISTIN PARIIN

Alenna uuninlämpö tässä vaiheessa 200-asteeseen, kiertoilma 180-aseeseen. Tomaattien paahtuminen tietenkin hiukan hidastuu, mutta saat kuitenkin niiden kanssa samaan aikaan  paahtopaistit kohta paistumaan.

Kuivaa marinoituneet paahtopaistit talouspaperilla. Laita pannu, joka kestää myös uunia, kuumenemaan levylle. Lisää voi ja öljy ja kun ne ovat kunnolla kuumentuneet, ruskista paahtopaisteista pinnat kiinni. Paina paahtopaistin paksuimpaan kohtaan lihalämpömittar ja loppukypsennä paahtopaistit sitten uunissa 200-asteessa, kiertoilma 180-asteessa n. 8 minuuttia, tai kunnes lihalämpömittari näyttää 55-57-astetta, jolloin paahtopaisti on vielä punertavaa sisältä. Jos haluat lihasi kypsempänä, lihalämpömittari saa nousta noin 60-asteeseen, kypsennysaika reilu 10 minuuttia.

Jos sinulla on vain 1 pannu tai pannusi ei kestä uunia, kypsennä paahtopaistit uunissa loppuun uunivuoassa.

Ota kypsät paahtopaistit pois uunista ja nosta uuninlämpö takaisin tomaatteja varten 225-asteeseen, kiertoilma 205-asteeseen.

Anna kypsien paahtopaistien vetäytyä kypsennysastiassaan foliolla peitettynä n. 5-10 minuuttia, jotta lihaa viipaloitaessa lihasnesteet pysyvät sisällä ja liha pysyy mehevänä.

LIHAN VETÄYTYESSÄ KYPSENNÄ PARSAT JA HERKKUSIENET

Parsan kypsennys:
Laita pannulle 1 rkl oliiviölyä, ripottele suola ja mustapippuri pannuun, ja laita parsat paistumaan. Kääntele niitä välillä ja lopuksi purista pieni määrä sitruunamehua maun korostajaksi. Älä ylikypsennä parsaa, se kypsyy aika nopeasti. Ota välillä parsa käteen ja kokeile taivuttaa sitä molemmista päistä toisiaan kohti. Jos se taipuu hiukan, parsa on kypsä.  Parsa kypsyy melko nopeasti n. 2-5 minuutissa, riippuen parsan tuoreudesta ja parsojen paksuudesta.

RUSKEAT HERKKUSIENET

Rasia ruskeita herkkusieniä
1 rkl voita
1 rkl oliiviöljyä
pyöräytys mustapippuria myllystä
ripaus suolaa
1/2 tl balsamicoa
ripaus sitruunamehua
n. 1 rkl tuoretta persiljaa hiukan hienonnettuna

Puhdista herkkusienistä mahdolliset multakohdat pois. Viipaloi sienet.

Paista viipaleita pannussa voi-oliiviöljyssä välillä käännellen ja mausta ne. Sienille riittää pannussa pari minuuttia.

Nosta paahtuneet tomaatit uunista pois. Viipaloi vetäytynyt paahtopaisti viipaleiksi ja annostele paahtopaistiviipaleet, tomaatit, parsa ja herkkusienet lautasille.


Lorauta lasiin vielä hyvää punaviiniä ja leikkaa lisukkeeksi vaikka hyvää maalaisleipää. 


Tässä kohtaa pitää tehdä tunnustus. Kuvassa lasissa ei ole hyvää punaviiniä vaan... laimentamatonta mustaherukkamehua. Meillä ei ollut punaviiniä, joten ruoan kanssa meidän oli tyytyminen vesilasillisiin. Punainen liha tässä muodossa on kuitenkin sellaisia ruokia, joiden kanssa lasi punaviiniä käy erinomaisesti. Aito asia olisi taatusti maistunut tämän ruoan kanssa meillekin. Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun hiukan huijasin kuvassa, normaalisti kaikki on juurikin sitä, miltä kuvissa näyttää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti