lauantai 12. huhtikuuta 2014

Smoothiet - tyrniä, macaa, chiaa

Smoothie on hyvä aamupala tai nopea ja terveellinen välipala. Kokeilemalla erilaisia makuyhdistelmiä saa itselle mieluisia sekoituksia aikaiseksi. Tässä pari smoothie -ohjetta inspiraatioksi.

Löysin kaupasta kuivattua kotimaista tyrnirouhetta (muitakin rouheita kotimaisista marjoista oli), johon on jauhettu koko tyrnimarja kuorineen ja siemenineen, joten koko tyrnimarjan hyvää tekevät ainesosat on käytetty rouheeseen. Jauhemaisessa muodossa olevaa tyrnirouhetta on helppo ripotella puuroon, jogurttiin, smoothieen jne.

MANGO-TYRNI -SMOOTHIE (2-3:lle hengelle)

160 g mangokuutioita (mielellään jäisiä)
1 rkl tyrnirouhetta
1 limen mehu
3 basilikan lehteä
1 rkl agave -siirappia
1 dl 3-hedelmänmehua (Valio)

Lataa kaikki aineet blenderiin ja surauta tasaiseksi ja kuohkeaksi. Tai lataa aimekset korkeahkoon kulhoon ja aja ne sauvasekoittimella tasaiseksi ja kuohkeaksi.


Muutamastakin aineesta saa smoothien aikaiseksi, esimerkiksi tämän raikkaan keltaisen smoothien. Jos pidät Frooshin smootheja hyvänä, tämä on niiden tyylistä, ei siis maitoa, jogurttia, mehua tai muuta seassa.

HUNAJAMELONI-MANGO  SMOOTHIE (4:lle hengelle)

1/2 hunajamelonia
1 mango (tai jäisiä mangonpaloja)

Lataa joko suoraan blenderiin tai korkeaan kulhoon, jossa voit käyttää sauvasekoitinta puolikas hunajameloni paloina sekä kokonainen mango paloiteltuna.  Hunajameloni on helpointa kovertaa suoraan lusikalla kuoresta. Aja sekoitus tasaiseksi, kaada laseihin ja nauti.

Ja tästä smoothie -pohjasta on helppo virittää vielä lisää, testaa vaikka nämä:


CHIA-HUNAJAMELONI-MANGO -SMOOTHIE

Hunaja-mango -smoothie, koko satsi
4 tl Chian -siemeniä

Lisää suoraan koko smoothie -satsiin 4 tl Chian siemeniä, anna olla 5-10 minuuttia ja nauti hyväätekevistä ominaisuuksista.

Tai yhteen smoothie -lasiin 1 tl Chian siemeniä, sekoita ja jätä tekeytymään n. 5-10 minuutiksi ennen juomista.

Saat vielä lisää boostia smoothieen chian -siemenistä, jotka ovat aikamoista superfoodia. Chiaa olen jo aiemminkin käyttänyt joissain blogissa löytyvissä ohjeissa. Tässä vielä kuitenkin hiukan tarkemmin Chia -siemenistä: Chia -siemen sisältää n. 40 % arvokkaita kasviöljyjä, n. 20 % proteiinia, runsaasti kuitua, antioksidantteja, vitamiineja (A, B1, B2, B3) sekä mineraaleja, erityisesti magnesiumia, rautaa ja sinkkiä.

Paketissa mainitaan, että parhaan vaikutuksen saa liottamalla siemeniä vedessä (5-30 min.), niin että saat geelimäistä chia -hyytelöä. Voit käyttää tätä hyytelöä pirtelöidesi joukkoon tai syödä sellaisenaan. Geeli säilyy hyvänä 2 viikkoa.

Minä en kuitenkaan yleensä kauheasti suunnittele syömisiäni etukäteen, joten  suoraan smoothien sekaan siemeniä lisäämällä ja antamalla niiden tekeytyä, pääsee varmaan aika samaan hyvää tekevään lopputulokseen.


MACA-HUNAJAMELONI-MANGO -SMOOTHIE

Hunaja-mango -smoothie, koko satsi
2 tl Maca -jauhetta

Lisää suoraan koko smoothie -satsiin  2 tl Maca -jauhetta ja blendaa vielä sekaisin. Jos haluat tehdä vain lasillisen, laita lasilliseen 1/2 tl Maca -jauhetta ja sekoita hyvin.

Myös Maca on superterveellistä. Perun Andeilla kasvaa Maca, jonka juurta jauhetaan. Maca -jauhe sisältää mm. proteiineja, kuitua, B1-, B2- ja C-vitamiineja, alkaloideja ja aminohappoja. Lisäksi siinä on paljon mineraaleja, mm. magnesiumia, kalsiumia, natriumia, kaliumia, kuparia, sinkkiä, rautaa ja mangaania. Aikamoinen cocktail siis.

Maca -jauhe on aika voimakkaan makuista. Ensimmäisen kerran, kun laitoin sitä smoothien sekaan, laitoin sitä aika reippaalla kädellä ja smoothie maistui vain Maca -jauheelle ja aika oudolle. Kannattaa siis kokeilla mihin makuihin se käy hyvin, eikä myöskään kannata laittaa sitä kauheasti kerrallaan.

Kotimaiset mustikat ja puolukat kuuluvat myös sarjaan todella terveelliset. Puolukasta minulla onkin jo puolukkasmoothie -ohje täällä. Voisihan näitä smoothie -ohjeita kirjata tänne blogiinkin lisää, sitä mukaa, kun niitä tekee. Usein sen vain surauttaa sen verran nopeasti, ettei tule mieleen kirjata ainemääriä ylös, kuvanotosta puhumattakaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti