maanantai 23. syyskuuta 2013

Marengit + hovijälkiruoka


Kun tein viimeksi jäätelöä, siitä jäi munanvalkuaisia yli. Tein niistä silloin marenkeja ja nyt hyödynsin aiemmin tehtyjä marenkeja hovijälkiruokaan. Marengit säilyvät pitkään hyvänä ilmatiiviissä rasiassa. Jos teet marenkeja sellaisenaan syötäväksi, voit esim. värjätä osan tai maustaa niitä jollain (sulatettua suklaata, hilloa jne.). Voit myös ripotella ennen paistoa niiden päälle strösseleitä tai nonparelleja.

Minä teen usein myös ihan pieniä marenkeja, jolloin niitä on hauska käyttää kokonaisenakin erilaisten jälkiruokien ja kakkujen koristeeksi. Kuvassa olevassa jälkiruoassa on juuri näitä pieniä marenkeja, eli ei paljon vadelmia suurempia. Niiden etu valmistettaessa on myös se, että ne valmistuvat suurempia nopeammin.

Marenkeja tehdessä on tärkeää, että kulho, jossa valkuaisia vatkataan on todella puhdas ja kuiva, eikä siinä ole esim. rasvajäämiä. Jos kulhossa on hiukankin rasvaa, marenki ei onnistu.

MARENGIT (n. 40 suht pientä marenkia koosta riippuen)

3 munanvalkuaista
2 dl sokeria
1 rkl sitruunamehua

Leivinpaperoi pellit ja jos käytät marenkien pursotukseen pursotinpussia ja tyllaa, laita ne myös valmiiksi. Voit toki muodostaa marengista lusikalla pellille pieniä kekoja, ellet halua pursottaa niitä.

Laita uuni kuumenemaan 100-asteeseen.

Laita valkuaiset mielellään pyöreäpohjaiseen kulhoon, joka kestää kuumaa. Laita kulho kattilan päälle, jossa on kiehuvaa vettä. Vatkaa ensin valkuaisia melko hitaalla nopeudella n. 2 minuuttia ja lisää sitten nopeutta. helpoiten onnistuu sähkövatkaimella, mutta on kyllä hyvää treeniä käsivarren alleille, jos vatkaat käsin :-). Lisää sokeria pienissä erissä koko ajan sekoittaen. Lisää sitruunamehu ja jatka vispaamista, kunnes marenki on kuohkeaa, kiinteää ja hiukan lämmennyt.

Lusikoi seos pursotinpussiin ja pursota haluamasi kokoisia merenkeja leivinpaperoiduille pelleille tai nostele lusikalla marenkikekoja pelleille.

Paista marenkeja  100-asteisessa uunissa n. 1 1/2 tuntia marenkien koosta riippuen uunissa ja jäähdytä valmiit marengit ritilällä.

HOVIJÄLKIRUOKA

Jäätelöä
marenkeja
marjoja (minulla kotimaisia vadelmia kohmeisena pakastimesta
kermavaahtoa
(mintunlehtiä)

Annostele suoraan jälkiruokamaljoihin kerroksittain ylläolevia ainesosia ja murenna ainakin osa marengeista. Laita vielä halutessasi mintunlehtiä koristeeksi ja lisämauksi. Huom! älä kasaa jälkiruokaa etukäteen odottamaan, koska silloin marengit pehmenevät.

Tähän voi tietysti yhtä hyvin käyttää valmiita marenkeja.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti