torstai 12. syyskuuta 2013

Puolukkakakku



Helppotekoinen puolukkakakku, josta tulee jouluiset tuoksut keittiöön kakkua paistettaessa siinä käyttämäni mausteiden ansiosta. Kuivat aineet sekoitetaan sekaisin ja lisätään kosteat aineet sekaan. Kaadetaan voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan ja paistetaan. Helppoa kuin heinänteko!

Voitele ja (korppu)jauhota rengasvuoka. Laita uuni lämpenemään 175-asteeseen, kiertoilma 155-asteeseen.

PUOLUKKAKAKKU (yksi normaalikokoinen rengasvuoka)

100 g voita
4,5 dl jauhoja
2 tl soodaa
3 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 tl kardemummaa
1 tl neilikkaa
1 tl vaniljasokeria
2 dl sokeroitua puolukkasurvosta/-hilloa
2 dl fariinisokeria
1 iso tai 2 pientä kananmunaa
2,5 dl turkkilaista jogurttia

HUOM! Jos sinulla on sokeroimatonta puolukkasurvosta, laita puolukkasurvosta sama 2 dl, mutta fariinisokeria 3 dl

Sulata voi esimerkiksi mikrossa tai kattilassa levyllä ja jätä se hetkeksi odottamaan.

Sekoita kulhossa keskenään kaikki kuiva-aineet ja lisää sitten sulatettu voi, kananmuna(t), puolukkasurvos sekä turkkilainen jogurtti. Sekoita vain sen verran, että ainekset menevät kunnolla sekaisin.

Kaavi taikina esim. nuolijalla kakkuvuokaan ja paista kakkua uunin alatasolla 175-asteessa tai kiertoilmalla 155-asteessa n. 45-55 minuuttia. Kokeile loppuvaiheessa kakun kypsyyttä cocktailtikulla. Mikäli tikkuun ei tartu taikinaa, on kakku kypsä. Muuten jatka vielä hetki kakun paistoa.

Anna kakun jäähtyä hetkisen ja kumoa se sitten tarjoilualustalle. Huuhtaise ja kuivaa kakkuvuoka ja käännä se kakun päälle, jotta kakku pysyy mehevänä.

Kakun voi koristella kakun jäähdyttyä ja tarjolle laitettaessa yksinkertaisesti esimerkiksi sihdin läpi sihdatulla tomusokerilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti