sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Juhlat kotona - juhlien järjestäminen


Meidän perheessä on kotona vietetty mm. kahdet ristiäiset, kahdet rippijuhlat, yhdet yo-juhlat (toiset tulossa nyt toukokuussa), joihin olen kaikkiin itse tehnyt tarjottavat. Lisäksi lukuisa määrä mm. syntymäpäiviä, joista osa aika isollakin porukalla. Lisäksi työhöni liittyen olen järjestänyt henkilökunnan juhlia tilaavana tahona, eli hoitanut juhlapaikan ja catering -yrityksen valinnan ja juhlien yleisen suunnittelun (osa juhlista myös erilaisia tilausristeilyjä tarjoiluineen). Ajattelinkin nyt kirjoittaa hiukan yleisesti juhlista, niiden sunnittelusta, etukäteisvalmisteluista ja toteutuksesta jne.

Ihan ensimmäiseksi korostan, kuinka tärkeää hyvä ja tarpeeksi ajoissa tehty suunnittelu on juhlien onnistumisen kannalta. Jos et pidä juhlia kotona, mm. juhlapaikkojen varaukset pitää tehdä todella aikaisin. Ja jos tilaat tarjottavat catering -yrityksen/juhlapalvelun kautta, myös heihin tulee olla ajoissa yhteydessä. Kannattaa myös vertailla useampaa catering -yritystä, koska niiden tarjonnassa ja toimintatavoissa on aika paljon eroja. Myös hinnoittelu on aika kirjavaa. Monella yrityksellä esim. kuljetuksista ja astioiden vuokrauksista, pöytäliinojen vuokrasta jne. tulee aika paljon veloitusta, joten hintoja vertailtaessa ei kannata tuijottaa yksinomaan siihen, paljonko menu maksaa per henkilö, vaan laskea kokonaiskulut per henkilö. Tässä postauksessa keskityn nyt kuitenkin kotona vietettäviin juhliin, joihin tehdään itse juhlajärjestelyt ja tarjottavat, muuten tästä tulee ylipitkä kirjoitus.

Buffet/noutopöytä vai pöytiintarjoilu

Jos juhlat ovat yli kymmenelle hengelle, ja pidät juhlat kotona, suosittelen buffet -pöydän antimia. Erotuksena tähän tilanne, jossa käytät juhlapalvelua, josta hoidetaan ruoka ja tarjoilut. Keskityn tässä postauksessa buffet -tarjoiluun. Buffetpöydän kattaminen ja täydentäminen onnistuu tarvittaessa yhdenkin henkilön voimin, kunhan asiat on hyvin suunniteltu. Nimimerkillä kokemusta on. Tosin suosittelen apukäsien käyttöä. Buffet -muotoinen tarjoilu myös mahdollistaa sen, että vaikka kaikki ihmiset eivät tule samaan aikaan, ei suurin osa tarjoiluista silti kärsi siitä. Toki jos juhlia porrastettu enemmän, on tämä otettava tarjoilujen osalta huomioon. Mikään tarjottava kun ei parane pääsääntöisesti lämpöisessä ja osa tarjottavista saattaa myös pilaantua, jos ne ovat pitkään esillä. Jos porrastat juhlia paljon, raivaa välillä buffetpöytä ja laita tuoreet tarjottavat seuraavalle vierasjoukolle.


Buffetpöydän tarjottavat saa näyttävästi esille käyttäen erilaisia tarjoiluastioita ja kerrostamalla tarjottavia eri tasoihin. Eri tasoihin kattamalla saa myös lisätilaa. Voit käyttää tasojen rakentamiseen vaikak tukevia laatikoita, joiden päälle asettelet pöytäliinan tai lakanan tai vastaavan. Tai lasitusliikkeistä voi  tilata mittojen mukaan suht edullisesti lasilevyjä. Lasilevyn voi virittää vaikka maljakoiden, kukkaruukkujen, lasien tms. varaan. Ylläolevassa kuvassa lasilevyn pidikkeenä minulla limenvihreät kukkaruukut. Näissä juhlissa meillä oli suolaiset tarjottavat eri pisteessä, makeat omassaan ja kolmannessa juomat. Tässä siis makeat tarjottavat.

Tässä kuvassa eri juhlissa sama lasilevy käytössä. Lasilevylle katettu suoraan osa makeista tarjottavista. Lasilevyn pidikkeenä lasipurkit, joiden sisälle tehty kukka-asetelmat. Kukat ostettu irtonaisena ja aseteltu lasipurkkiin, jossa vihreää koristeheinää ja vettä kukkien lisäksi. Lisäksi lasilevyllä pienet kukka-asetelmat, jotka tehty Kivi -tuikkuihin.


Tässä kuvassa näkyy ylhäältäpäin kuvattuna lasilevyn kannattimena olleet lasipurkit, joissa nuo kukka-asetelmat.


Kun mietit tarjoiluastioita ja kattausasioita, katsele ennen kauppaan rynnistämistä omat tavarasi kunnolla läpi. Monia asioita voi hyvin käyttää täysin eri tarkoitukseen, mihin ne on alunperin suunniteltu. Esimerkiksi vaikka puhtaat kukkapurkit (elintarvikkeille ei tietenkään sellaisia, joissa on joskus ollut multaa) ovat sopivia melkein mihin vaan. Tarjoilulautasen alle tuomaan lisäkorkeutta, aterimille tai kahvilusikoille astia, salaattikastikkeelle tarjoiluastia, kukkamaljakoksi, iso reiätön kukkaruuukku jääpala-astiaksi tai cooleriksi. Listaa voisi jatkaa aika pitkälle.

Kutsuttavien määrä ja tilojen riittävyys, kutsut

Kutsut kannattaa lähettää mahdollisimman ajoissa, mielellään viimeistään noin kuukautta ennen juhlia. Mitä suuremmasta juhlasta on kyse, sitä aiemmin. On hiukan juhlien luonteesta kiinni sekä makuasia, lähettääkö kutsut kirjallisesti vai soittaako tai laittaa esim. e-maililla kutsun. Nykyään, kun niin paljon kaikki on vain sähköisessä muodossa, postin kautta tuleva kutsu on mielestäni aika kiva alustus juhlalle. Kun kutsuihin laittaa maininnan siitä, että vastausta pyydetään tiettyyn päivään mennessä (esim. vp. 20.5. ja nimi ja numero/meiliosoite), saa myös ajoissa tiedon juhlaväen lukumäärästä, jolloin tarjottavien suunnittelu helpottuu.

Kutsuihin voi myös laittaa maininnan siitä, että erikoisruokavaliosta olisi hyvä ilmoittaa etukäteen. Hyvä tapa on tehdä juhlatarjottavat vähälaktoosisista tai laktoosittomista tuotteista, jolloin ne käyvät useimmille. Kuitenkin on esim. henkilöitä, jotka noudattavat täysin maidotonta tai gluteenitonta ruokavaliota. Jos et halua kysyä etukäteen erikoisruokavalioita, sekä laktoositonta että gluteenitonta tarjottavaa olisi minimissään hyvä olla tarjolla. Merkkaa ne myös selvästi juhlapöydässä.

Mieti siis ihan ensimmäiseksi kutsuttavien määrä hyvissä ajoin etukäteen ja päätä, mahtuuko kaikki kotiin vai pitäisikö vuokrata juhlatila ja antaa ainakin suurin osa juhlatarjoiluista ammattilaisten käsiin.

Jos kyseessä on kesäjuhla ja asut omakoti- tai rivitalossa, pihasta saa mukavasti lisätilaa erityisesti kesäjuhlissa. Toki talvellakin voi järjestää juhlat ulkona, mutta silloin pitää kutsussa kertoa, että ollaan ulkona ja pyytää pukeutumaan sen mukaan. Lisäksi sekä kesällä että talvella on hyvä varata viileän ilman varalle vaikka huopia tai vastaavia, joista saa lisälämmikettä.

Lisäksi ulkojuhlia suunniteltaessa kannattaa aina olla varalla plan B, koska ilmoista ei koskaan tiedä etukäteen. Omakohtaisesti tämä todettiin pari vuotta sitten vanhemman pojan yo-juhlissa, jolloin oli pakko ottaa plan B käyttöön, koska ilma oli niin huono ja kylmä. Vähän harmitti, kun oltiin mm. ostettu juhlia varten paviljonki pihaan, ja olin suunnitellut kattaukset ja muut ulos tietyllä tavalla. Mutta kun oli myös tuo varasuunnitelma, juhlien siirto onnistui suht kivuitta myös sisälle. Nuoremman pojan lakkiaisiin toukokuulle on tilattu hyvä ilma. Toivotaan, että tällä kertaa lakkiaiset saadaan juhlittua ulkona.

Juhlien porrastus, pöydät ja tuolit, pöytäliinat, astiat jne.

Juhlien porrastus on hyvä tapa saada juhlatilat ja astiat yms. riittämään suuremmallekin määrälle juhlavieraita.
Silloin porrastuksen tulisi olla sen verran suuri, että järkevästi ehtii raivata edelliset tarjottavat pois ja esim. astianpesukone ehtii tehdä työnsä. Ja kerkeää kattamaan uudet tarjottavat esille. Toki tarjottavista riippuen, osa tarjottavista voi olla pidempään esillä, tarjottavien siitä juurikan kärsimättä (esim. keksit jne.). Kuitenkaan mitään herkästi pilaantuvaa ei tule seisottaa pitkään lämpimässä, ettei juhlianne muisteta ihan vääristä syistä. Palaan kylmäsäilytysasiaan alempana tarkemmin.

Jos tarjoat vain cocktail -tyylistä syötävää, pöytäpaikkoja ja tuoleja ei tarvitse olla paljoa, koska tuontyyliset syötävät on tarkoitettukin syötäväksi helposti seisaaltaan. Niistäkin saa juhlavaa tarjottavaa ja tarjottavat voi aika pitkälle valmistella etukäteen rasioihin jääkaappiin ja täydentää sieltä nopeasti. Muun syötävän kanssa lähtisin siitä liikkeelle, että ainakin istumapaikkoja olisi kaikille. Iäkkäämmille vieraille olisi hyvä olla myös ihan kunnon pöytäpaikkoja tarjolla.

Ystäviltä, sukulaisilta ja naapureilta voi kysellä lainaksi pöytiä, tuoleja, kylmäsäilytystilaa, astioita jne. Jos kuitenkin päätät hankkia itse esim. pöytiä, tuoleja tai astioita, mainostan IKEAa järkevänä paikkana hankkia niitä. Itse ostimme mm. pari pöytää ja jakkaroita juhlia varten sieltä. Tässä kohtaa kannattaa myös miettiä, missä niitä säilyttää juhlien jälkeen, eli esim. pinottavat tuolit ja purettavat pöydät ovat järkeviä hankintoja. Lisäksi hankimme edullisia juoma- ja viinilaseja sieltä juhlia varten. Välttämättä en kattaisi esim. ulkojuhliin kaikista kalleimpia viinilasejani, koska ulkona astioita, varsinkin laseja, rikkoutuu helpommin kuin sisätiloissa.


Kertakäyttöastiat vai ei? No, minä itse olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että kertakäyttöastioita en halua juhliimme. Mutta joskus ne ovat tietenkin ihan järkevä vaihtoehto. Ilman muuta ne tulevat edullisemmaksi, jos vietät vain yhdet juhlat. Mutta jos tiedät, että teillä on tulossa muitakin juhlia tulevina vuosina ja teillä on säilytystilaa, edullisen astiaston hankinta on järkevää. Se saattaa olla jopa edullisempaa kuin kertakäyttöastiat, kun juhlia on yli yhdet, on ekologisempaa ja vieraiden on aika paljon mukavampi syödä tukevista astioista. Kertakäyttöastioiden hyvä puoli on se, että niitä ei tarvitse tiskata eikä säilyttää juhlien välissä, ja ne riittävät kaikille, kun niitä hankkii reilusti.

Astianvuokraus on myös yksi vaihtoehto. Heiltä saa usein myös pöytäliinoja, pöytiä ja tuoleja vuokralle. Kannattaa miettiä tämäkin vaihtoehto. Tosin yllättävän hinnakkaaksi tulee useimmiten esim. astianvuokraus.

Pöytäliinat  - Jälleen jos tiedät, että juhlia on tulossa useammat perheessänne, suosittelisin hankkimaan ainakin tarjoilupöytään kankaiset pöytäliinat. Mutta pöytäliinan sijaan pöydät voi kattaa esim. lakanoilla tai muilla kankailla. Hyviä hankintoja tekstiilien osalta olen omiin juhliimme tehnyt mm. Hemtexiltä.

Juhlittavan omat toiveet, juhlien teema tai vastaava

Kannattaa kysellä juhlittavalta henkilöltä hänen toiveitaan juhlien osalta. Hänellä saattaa olla juhlien osalta paljonkin toiveita, joista ainakin osa tulisi ottaa huomioon. Esim. onko jotain toivottua teemaa, tiettyjä ruokia/tarjottavia, ohjelmaa.

Minimissään juhlien yhdistävä tekijä voi olla esim. juhlittavan lempiväri, jonka voi ottaa kattauksen väriksi vaikka pöytäliinoissa/serveteissä ja/tai kukissa. En löytänyt nyt tähän hätään nuoremman pojan juhlien kuvia, joten kaikki tässä postauksessa olevat kuvat ovat vanhemman pojan lempivärin mukaan enemmän tai vähemmän vihreällä silattuja juhlakuvia.

Lautasten yhteyteen voi laittaa menun esille, josta vieraat näkevät, mitä on tarjolla, vaikka sen lisäksi pöydässäkin olisi vielä hyvä olla tarjoiluastian vieressä näkyvillä, mitä on missäkin tarjoiluastiassa.


Apuja sukulaisilta, naapureilta, ystäviltä?  

Olisiko sukulaisissa, ystävissä tai naapureissa henkilöitä, joilta voisi pyytää apua? Onko jollain esim. joku bravuurileivonnainen tai ruoka, jonka hän voisi tehdä juhliin. Tai lupautuuko joku huolehtimaan keittiösysteemien pyörityksestä edes osittain, jolloin emäntä voi itsekin osallistua kunnolla juhliin. Kahvin ja teen keitto, pöytien kattaus, likaisten astioiden roudaus, tarjottavien täydennys, kukkien maljakoihin laitto, päällystakkien vastaanotto, valokuvaus, onnittelumaljojen kaato ja tarjoilu jne., vievät kaikki oman aikansa.

Jos hoidat kaiken itse, siinä käy helposti niin, että itse juhlat menevät sinulta hiukan sivusuun, etkä ehdi seurustelemaan vieraiden kanssa.

Kylmätilan riittävyys

Riippuen vuodenajasta, kylmätilaa tarvitsee joko paljon tai hyvin paljon :). Kun mietit tarjottavia, myös kylmätilan tarve on otettava huomioon. Jos kylmätilaa on vähän, mieti voisitko tehdä enemmän sellaisia tarjottavia, jotka säilyvät huoneenlämmössä? (kahvikakut, keksit, pullat jne.).

Olen kerännyt blogiini buffet/noutopöydän herkut -kategorian alle buffet -tarjoiluun hyvin sopivia ruokia/leivonnaisia. Kurkkaapa sieltä, löytyisikö mieleisiä, kaikkia noutopöytään sopivia tarjottavia en ole kuitenkaan sinne kategorioinut, esim. cupcaket käyvät hyvin, koska ne voi pääsääntöisesti tehdä myös edellisenä päivänä tarjoilua vaille valmiiksi.

Perinteiset täytekakut esimerkiksi vievät yllättävän suuren tilan jääkaapista. Lisäksi pitää ottaa huomioon mahdolliset maku- ja hajuhaitat. Ei ole kovin mukavaa, jos esimerkiksi jääkaapissa ilman kupua säilytetty sokerimassalla päällystetty täytekakku maistuu valkosipulille sen tähden, että samassa jääkaapissa jonkun muun tarjottavan valkosipulin tuoksu leijuu koko jääkaapissa.

Itse hankimme varastoomme parin vuoden takaisia yo-juhlia varten uuden jenkkikaapin Verkkokaupasta, koska tiesimme, että juhlia on tulossa lähivuosina lisää. Ja itseni tuntien, tiesin, etten koskaan tee järkevää määrää tarjottavia, vaan valikoimaa on enemmän kuin laki sallii :).

Voisitko kysyä, saako naapurilta lainaksi kylmätilaa. Onko teillä kylmälaukkuja ja kylmäkalleja, joita voisi hyödyntää? Olisiko järkevää ostaa hiilihappojäätä (vai onko kuivajää nykyään oikea nimi) kylmätilan laajennukseen?

Tavallisia jääpaloja saa myös edullisesti ainakin suuremmista ruokakaupoista, joita voi hyödyntää sekä kylmäsäilytyksessä, että laittaa tarjolle juomien viereen.

Tarjottavien ja kattausten etukäteisvalmistelu - pakastus, valmiina hankittavat, mitä voi tehdä etukäteen, minkälaisia ruokia kannattaa tarjota

Perussiivous ja ylimääräisten tavaroiden raivaus on hyvä tehdä hyvissä ajoin ennen juhlia alta pois.

Tee lista hankittavista tavaroista ja ruoista sekä pidä lista ajantasalla. Sitä mukaa, kun jokin asia on hoidettu, vedä se yli. Näin sinulla on aina ajantasainen tsekkilista, mitä vielä pitää hoitaa. Itse esim. kirjoitan oman listansa tarjottavista ja kirjaan niiden kohdalle suunnitellun tekoajan. Näin tarjottavien teon ajoitus on paljon helpompaa. Eikä käy niin, että jokin tarjottava jää loppurutistuksessa laittamatta esiin, kun ei muista, mitä kaikkea oli tarjoitus laittaa esille.

Kun mietit tarjottavia, kannattaa myös aikatauluttaa tarjottavien teko. Mitä voi tehdä pakastimeen valmiiksi, mitä tehdä päivää-paria ennen juhlia jne. Mitä pitää tehdä vasta juhlapäivänä.

Kuivatavarat ja säilyvät tuotteet (kahvi, tee, sokerit, jauhot, keksit, juomien hankinta) kannattaa hankkia hyvissä ajoin, ettei ne jää viime tippaan muiden juhlavalmistelujen  kanssa. Jos kaupasta tarvitsee tilata jotain, myös se kannattaa tehdä hyvissä ajoin.

Ei myöskään ole kovin suositeltavaa tehdä jotain tarjottavaa juhliin uudella ohjeella vasta juhliin, jos et ole varma sen onnistumisesta tai sen maistuvuudesta. Käytä joko omia varmoja aiemmin hyviksi todettuja ohjeitasi tai tee testierät niin paljon aiemmin, että ehdit tarvittaessa vielä muuttaa suunnitelmia.

Jos tarjoat salaattia, voit pestä ja pilkkoa salaattiainekset valmiiksi omiin rasioihinsa edellisenä päivänä jääkaappiin, jolloin salaatin teko ja sen täydennys tarjoilupöytään sujuvat helposti ja nopeasti. Salaatti pysyy myös freesinä, kun et yhdistä aineksia liian aikaisin keskenään.

Kirjoita tarjottavien nimet esimerkiksi maalarinteippiin säilytysastioihin, jolloin tiedät suoraan, mitä löytyy mistäkin, eikä tarvitse sen tähden availla rasioita jääkaapista.

Osa tarjottavista jopa vaatii sen, että ne tehdään mielellään edellisenä päivänä, esimerkiksi juustokakut, täytekakut jne. Osa mahdollisista koristeluista toki jää silloin juhlapäivään.

Kun leikkaat kuivakakut, piirakat ja vastaavat valmiiksi juhlapäivän aamuna, itse tarjolle asettelu sujuu joutuisasti.

Muista, että suolaista menee nykyään yleensä enemmän kuin makeaa.  Uunipelillä tehtynä saat isommallekin vierasjoukolle tehtyä esimerkiksi piirakkaa. Yhdestä uunipellillisestä piirakkaa saa noin 30 palaa. Ja jos lajeja on paljon, yhtä lajia ei tarvitse olla hirveän suurta määrää per henkilö.

Kun vieraita on paljon, on joukossa varmasti myös kasvissyöjiä, joten myös heidät kannattaa ottaa huomioon tarjoiluja suunniteltaessa. Esimerkiksi keitoista, erilaisista piirakoista ja salaateista on helppo tehdä kasvisversioita. Erilaiset salaattibuffet -vaihtoehdot ovat myös helppoja ja käteviä. Kun laitat tarjolle perusviherssalaattipohjan ja sitten omiin tarjoiluastioihinsa muita ainesosia (broileria, oliiveja, savulohta, kananmunia, paahtopaistia tai mitä haluatkin, vaihtoehdot ovat aika rajattomat), jokainen voi koota mieleisensä annoksen.

Mieti myös etukäteen kunnolla, mihin laitat minkäkin tarjolle, mihin se tulee pöytään jne. Voit kattaa tarjoiluastiat esim. noutopöytään jo edellisenä iltana valmiiksi omille paikoilleen. Älä unohda ottimia. Kirjoita mielellään etukäteen tarjottavien nimet kauniille pienille lapuille, jotka asetat tarjoiluastian viereen. Silloin juhlapäivänä ei tarvitse muistella, mitä oli tarkoitus laittaa mihinkin ja myös vieraat näkevät, mitä tarjottavaa on missäkin astiassa. Peitä pöytä vaikka puhtaalla liinalla/lakanalla, kun olet kattanut tarjoiluastiat siihen. Juhlapäivänä sitten tarjoiluastia kerrallaan täydennät sisällön ja nostat sen tarkoin ja etukäteen harkittuun paikkaan.


Myös ruokalautaset, kahvikupit, lasit jne. kannattaa kattaa jo edellisenä päivänä ja peittää ne puhtaalla liinalla. Jos vieraita on kutsuttu paljon, ruuhkaa ja jonoa buffet -pöydissä pystyy välttämään hyvin niin, että kattaa juomat ja juomalasit eri pöydälle kuin muuta tarjottavat. Tai jos tarjottavia on paljon, kata suolaiset omaan pöytään, makeat omaansa.

Tässä juomia varten meillä oli oma pöytä. Kannattaa merkata myös juomiin nimet karahveihin/kannuihin, jotta kukin tietää, mitä lasiinsa kaataa. Esim. valkoviini ja omenatuoremehu näyttävät kannussa yllättävän samanlaiselta, joten joku saattaa luulla ottavansa omenatuoremehua ja kaataakin lasiinsa valkoviiniä huomaamatta.


Tilaa säästävä tapa kattaa astiat on kattaa lautaset pinoon ja laittaa haarukat ja veitset omiin purkkeihinsa ja taitella viereen servetit. Kuitukankaiset servetit ovat hyvin kangasmaisia eli paljon juhlavampia kuin perinteiset paperiset servetit.


Juhlien sujuvuuteen liittyviä asioita

Jos sinulla on apuvoimia, sovi hyvissä ajoin etukäteen jokaiselle vastuualueet. Kuka hoitaa esim. kukat ja lahjat, kuka ottaa valokuvat, kuka hoitaa onnittelumaljojen kaadon ja tarjoilun, kuka keittää kahvit ja teet, kuka täydentää juhlapöytään tarjottavia jne. Kun kaikilla on selvillä omat vastuualueet, juhlat sujuvat huomattavasti helpommin.

Onko kuumana tarjottavia ruokia/tarjottavia? Nämä asettavat aina omat haasteensa, ellei sinulla ole esim. lämpölevyjä tai haudeastioita tai vastaavia. Suosittelenkin minimoimaan tarjottavat, jotka pitää tarjoilla kuumana. Esimerkiksi keitot, perunat, erilaiset pata- ja laatikkoruoat toki pysyvät melko pitkään kuumana tarjoiluastioissaankin.

Älä tarjoile kesähelteellä erityisen helposti pilaantuvia ruokia, ellet pysty tarjoilemaan niitä esim. jääpediltä tai vastaavalta.

Jos juhlitte kesällä ulkona, tarjottaville on minimissään oltava suoja auringolta (kuistit, katokset, paviljongit, aurinkovarjot). Oikeastaan mikään tarjottava ei parane suorassa auringonpaahteessa ja suurin osa menee siitä pilalle. Mieti, voisitko kattaa tarjottavat ainakin suurimmalta osalta sisälle, vaikka ruokailu ja itse juhlat pidettäisiinkin ulkona.

Varsinkin kesähelteellä on syytä varata riittävästi myös kylmää juotavaa vieraille unohtamatta vettä (jäätee, mehut, limut, simat, kivennäisvedet jne.). Laita tarjolle mielellään myös jääpaloja juomien viereen. Jos tarjoat alkoholipitoista juotavaa, ota silti huomioon  myös vieraat, jotka eivät välitä tai voi ottaa alkoholia.

Onnittelumaljaksi hyviä alkoholittomiakin vaihtoehtoja löytyy Pommacin lisäksi mm. Kuusenkerkkäjuomaa, Lehtikuohua, alkoholittomia siidereitä, alkoholitonta kuohuviiniä. Meillä testattiin useampiakin alkoholittomia vaihtoehtoja edellisiin lakkaisiin ja meillä päädyttiin ostamaan IKEAsta heidän kuplivaa päärynäjuomaansa (Dryck Bubbel Päron).

Onko juhliin tulossa myös pieniä lapsia? Mieti, olisiko järkevää kattaa erikseen lasten pöytä. Jos lapsia on enemmän, olisiko hyvä olla lapsille jotain ohjelmaa?

Onko sinulla tai jollain tutullasi isoja termareita tai kannattaako niitä hankkia? Jos pyörität juhlat pääosin yksin tarjoilujen osalta, suosittelen hankkimaan juhlia varten suuria termareita. Termareihin kannattaa kirjoittaa, mitä niissä on, jolloin jokainen vieras voi hakea itse esim. kahvinsa samalla, kun ottaa kahvin kanssa tarjottavaa. Kahvin- ja teenkeittoon tuhraantuu yllättävän paljon aikaa ja yhdestä kahvipannullisesta ei saa kuin keskimäärin 10 kuppia. Tai pyydä lainaksi ainakin toinen kahvinkeitin, jolloin saat jo huomattavasti enemmän kahvia kerralla valmiiksi. Mittaa valmiiksi täyden pannun kahviporojen määrä esim. läpinäkyvään kertakäyttölasiin ja merkkaa viiva paksulla tussilla. On paljon nopeampi kaataa kahviporot suoraan kertakäyttölasiin viivan kohdalle, kuin mitata mittalusikka kerrallaan kahviporot. Myös puhdas kannu kahvinkeittimen vieressä on hyvä idea, jotta kahvia keitettäessä kahvinkeittimen säiliöön ei mene kahvista vettä, vaan puhdasta vettä.

Likaisille astioille kannattaa järjestää joku paikka, joka ei ole silmissä. Esim. laittaa saunaan tyhjiä muovilaatikoita, joihin voi viedä likaisia astioita odottamaan pesua. Jos hoidat yksin keittiörumbaa, laita joku astia likaisille aterimille, ja merkkaa/kirjoita siihen, että käytetyt aterimet voi laittaa siihen, jolloin vieraat voivat laittaa käytetyt aterimet valmiiksi yhteen astiaan ja pinota lautaset ja lasit niiden viereen. Pieni asia, mutta pitää kummasti kaaosta kurissa käytettyjen lautasten osalta. Ja sinun on nopea siirtää ne sitten  syrjemmälle pois silmistä.

Juhliin tulee yleensä paljon vieraita, joten varmasti joukossa on myös tupakoivia. Kaikkien viihtyvyyden varmistamiseksi heille olisi hyvä varata tila tupakointia varten mielellään mahdollisimman kauaksi ruokailusta. Muista varata myös tuulenkestävä tuhkakuppi, joka pysyy paikoillaan eikä tuhkat lentele ympäriinsä.

Kodin koristelu juhliin

Juhlien luonteen mukainen koristelu nostattaa juhlatunnelmaa. Esimerkiksi kukilla saa kaunista juhlatunnelmaa helposti aikaiseksi.

Allaolevassa kuvassa tein todella suureen maljakkoon kukka-asetelman valkoliljoista, punaisista gerberoista ja neilikoista ja vihreistä lehdistä. Maljakon pohjalla vihreää lasimurskaa.  Kaikki kukat on vain aseteltu paikalleen sitomatta niitä mitenkään, eli näin on saatu helpolla näyttävää ilman mitään eritisiä floristin taitoja.Valkoliljat kannattaa tilata etukäteen, koska niitä ei välttämättä ole kukkakaupassa perusvalikoimassa ja pyytää kukkakauppaa ottamaan heteet valmiiksi pois, koska ne ovat todella sotkevia.


Kesällä luonnokukkiakin kannattaa käyttää koristeeksi. Tässä esimerkiksi joenvarresta kerätty lupiineja kukkakaupasta ostettujen auringonkukkien ja vihreiden lehtien seuraksi. Tämä on iso maljakko, joka meillä oli sisäänkäynnin vieressä yo-juhlissa.


Jos maljakoista on pulaa, erilaisista purkeista ja pulloista saa helposti maljakoita kukille. Allaolevassa kuvassa maljakkona tyhjä oliiviöljypullo, josta etiketti liotettu irti ja pullon suuhun kiinnitetty limenvihreää niintä. Näitä minulla oli useampi eri tarjoilupöydissä.


Jos kyseessä on teemajuhlat, teeman mukaista koristelua kannattaa noudattaa.

Talvella erilaisilla valosarjoilla ja kynttilöillä saa kaunista tunnelmaa aikaiseksi.

Jos juhlat ovat tyyliltään sellaiset, että tiedät olevan tulossa paljon kukkia, varaa maljakoita valmiiksi. Esim. yo-juhlissa pätevä on iso maljakko, johon voi kerätä yksittäisiä yo-ruusuja sitä mukaa, kun niitä tulee.

Ohjelma, musiikki

Haluatko juhliin jotain erityistä ohjelmaa? Ja jos haluat, mieti ajoissa etukäteen, mitä ja miten se olisi helpointa järjestää.

Kun juhlat ovat vapaamuotoisemmat, esim. syntymäpäivät jne. Erilaiset leikkimieliset kilpailut ovat esimerkiksi hyviä jäänmurtajia, kun on paljon ennestään toisilleen vieraita ihmisiä.

Haluatko juhliin musiikkia? Livenä vai riittääkö tallennettu musiikki. Jos juhlapaikka antaa myöten, sinulla saattaa olla joku tuttu tai tutun tuttu, joka kuuluu bändiin tai tuntee jonkun bändin, joka voisi tulla ilmaiseksi tai suht pienellä korvauksella esiintymään. Vastaavasti äänentoistolaitteita voi myös vuokrata. Muista kuitenkin ottaa huomioon mahdolliset naapurit juhlien suunnittelussa ja mahdollisissa meluhaitoissa. Tämä korostuu tietenkin kerrostaloasumisessa, koska naapureita on niin paljon enemmän. Tuskin kuitenkaan kukaan naapureista on kovin iloinen, asumismuodosta riippumatta, jos kello 4 aamuyöllä ei saa unta, kun naapurissa bändi tai DJ soittaa tai muuten musiikki raikaa kovalla.

Tiivistettynä, mitä enemmän voit valmistella ennen juhlapäivää, sitä helpommalla pääset itse juhlapäivänä. Hyvin valmistellut juhlat sujuvat helposti ja ilman suurempaa stressiä ja ehdit myös itse nauttimaan juhlista. Ja jos jokin menee pieleen, ei siitä kannata kauheasti stressata, vaan suhtautua siihen huumorilla, sillä hyvälläkään suunnittelulla ei voi varautua ihan kaikkeen. Tärkeimpänä, muista, että kun itse nautit juhlista, myös vieraat viihtyvät!

Muista myös lähettää kiitokset juhlien jälkeen, mielellään kuvallinen kiitos, niin vieraillekin jää muisto juhlista.

Onnistuneita juhlia!

7 kommenttia:

  1. Kiitos, tästä oli paljon apua juhlien suunnitteluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Olipas mukava kuulla, että tästä oli apua juhlia suuunnitellessa :).

      Poista
  2. Kokemusta vielä vähän mutta kiva,, että olet ihan sivut jaksanut tehdä :) ohjeineen! Kotijuhat ja itsetekeminen on arvokasta monessa mielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Juhlat tuovat kivaa nostetta arjen väliin ja kun itse tekee ainakin suurimman osan juhlavalmisteluista, se on jo osa juhlamielen nostatusta. Näin juhlista pääsee nauttimaan pidempään.

      Poista
  3. Hyvältä näyttää ruoka ja kukka-asetelmat. Meidän pojan YO-juhlat tulossa myös keväällä. Vielä mietimme, hoidammeko itse tarjoilut, vai hankimmeko cateringin. Saa nähdä. Toisaalta, hommaa varmasti riittää niin, että vaikka catering meille tulisi, olisi meillä siltikin paljon tekemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Jos ei itse rakasta juhlien järjestämistä eikä selviä vähillä unilla, suosittelen cateringin hankintaa. Silti itsellekin jää kyllä tekemistä, niin kuin mainitsit.
      Minä pidän niin paljon juhlien järkkäilystä ja tarjottavien teosta, että teen nykyään sivutoimisena cateringia ja tilausleivontaa

      Poista
  4. Upean näköiset tarjoilut! Sisareni juhlii myös ensi kesänä. Kertoi, että catering täytyisi jostain saada. Hän ei itse ole kovinkaan hyvä kuulemma leipomaan tai kokkaamaan. Itse lupauduin auttamaan, mutta hän ei apua ottanut vastaan. Tuo onkin hyvä vinkki, että jokaiselle nimetään vastuualueet.

    VastaaPoista