lauantai 23. marraskuuta 2013

Pikkusuolaista glögin/kuoharin seuraan

Sarjassamme nopeaa, helppoa ja muuntautumiskykyistä. Hiukan sulaneet lehtitaikinalevyt leikataan kukin levy kolmeen osaan pystysuunnassa, voidellaan munalla ja halutessa ripotellaan siemeniä/pähkinänpaloja päälle ja paistetaan leivinpaperoidulla pellillä keskitasolla 225-asteessa n. 10-15 minuuttia.
Kun jäähtyneet, leikataan kahtia ja täytetään mieleisillä täytteillä.




Kokeilin tehdä osan pohjista niin (katkarapuversiot vasemmalla), että otin muotilla palan ja painoin samanmallisella pienemmällä muotilla lähes pohjaan asti. Mutta nuo valmiit taikinalevyt ovat sen verran ohuita, ettei tuo toiminut niin hyvin, kuin paksumman taikinalevyn kanssa. Tarkoitus, että reunat olisivat kunnolla korkeammat, näissä jäi aika matalaksi.
.
Ripottelin osan päälle seesaminsiemeniä ja osaan pistaasipähkinän paloja.

Minulla kolmea eri täytettä:

- Katkarapua, tilliä, majoneesia, sitruunamehua, Creme Fraichea ja mustapippuria

- Vuohenjuustoa sekoitettuna maustamattomaan tuorejuustoon, sekaan aurinkokuivattuja tomaatteja ja basilikaa paloina, mustapippuria

- Mozzarellasiivuja pyöräytettynä (sitruuna)pestossa, kirsikantomaatin puolikkaita ja basilikan lehtiä (nämä tein puolikkaaseen, jotta kauniimpia ja helpompi syödä. Voisi tietty täyttää ja cocktail -tikulla  tikuttaa tomaatinpuolikkaan ja basilikanlehden koristeeksi).


Listaa voisi jatkaa aika pitkäänkin, eli vaikka kylmäsavulohta muuten samoilla täyteaineilla kuin katkaravut, tuorejuustoa, pippuria, hienonnettua ruohosipulia ja hienonnettua kylmäsavuporoa...


Me naposteltiin nämä glögin kanssa, mutta yhtälailla shampanja tai kuohuviini kävisivät näiden kaveriksi. Jos minulta kysytään, mieluiten kyytipojaksi ottaisin shampanjaa :).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti